maanantai 5. maaliskuuta 2018

Mattojen lumipesu

Vielä kun on pakkasia ja lunta, kannattaa viedä matot hankeen ja pestä ne lumella. Tämä on ikivanha suomalainen tapa. Varsinkin villamatoille se on ainoa ja oikea pesutapa. Vesipesua villamatot eivät kestä, vaikka kuinka ihana olisikin ajatus pestä ne kesällä mattolaiturilla (lue: virallisissa mattojenpesupaikassa).
Meidän musta-oranssi-punaiset raitamattomme ovat harvinaisen vanhoja. Ne ovat peräisin 20-luvulta. Ja täyttä villaa. Pisin matto lienee kymmenmetrinen. Paino sen mukainen.

Veimme ensin matot ulos. Vedin jokaista mattoa perässäni pitkin takapihaa. Vaihdoin puolta ja taas vedin. Olipa se näky.
Sitten viskoimme lunta matoille ja Pertti ryhtyi työmieheksi, harjasi jokaisen maton lumen kera kummaltakin puolelta. Nostimme sitten matot tuulettumaan. ja kuivahtamaan. Tosin ne eivät ehdi kastua pakkaslumesta.

Urakan jälkeen olimme hiestä märät. Kyllä homma kävi urheilusta. Ennen kuin matot laitetaan takaisin salin lattialle, lattia imuroidaan huolellisesti ja pyyhkäistään nihkeällä mopilla. Raikkaus on taattu.
                                 Ensin mattojen annetaan hetki levätä hangella.

 
                                           20-luvulla kudottiin Karelia-henkisiä villamattoja.


Rivakka harjaus puhdistaa maton ja lisää tekijän kuntoa.
                                                           Puhdasta tuli. Kirkkaat raidat, kirkas mieli.


Viimeistelyä:  mattojen annetaan kuivahtaa mattotelineellä pari tuntia.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Juhlasalin tunnelmia

Kartanossa on kaksi salia: ruokasali ja juhlasali. Talvisin juhlasali on viileä, sillä isoa tilaa ei kannata lämmittää niin kuin muita huoneita. Käyttöä salilla on lähinnä juhlapäivinä ja kesällä.

Pistäydyin kastelemassa viherkasvit ja samalla otin muutaman kuvan. Juhlasalin tummaa tunnelmaa olen taittanut viininpunaisella, aniliinilla, punaisella ja turkoosilla.
Vanha punainen täkki pehmentää jugendsohvan istuinosaa. Sohvan jouset kun ovat ajan saatossa menettäneet kimmoisuutensa.
     Juhlasali kutsuu juhlimaan. Sohvan takana seinällä Liisa Pajula-Mäkisen ihastuttava maalaus.
                                            Vanhan täkin uusi käyttö sohvanpäällisenä.
                                     Ylimääräinen verho toimii myös pöytäliinana. (Vallila Interior)
                                             Viherkasvit viihtyvät viileässä salissa.
                                             Lattialla on villamatot 20-luvulta.

               
                                                  Kukko odottaa pääsiäistä.
                                                      Turkoosin leikkiä mustan kanssa.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tarhapäivänlilja 'Bonanza'

Laitoin pari alennuskorista ostamaani sipulia isoon ruukkuun kasvamaan ulos puupenkin päälle. Oli toukokuu. Ajattelin, että eksoottinen ja isokokoiseksi kasvava lilja ehtisi kukkaan heinä-elokuussa. Toisin kävi. Lilja vain kasvatti oksia. Loppukesästä sillä oli korkeutta jo 80 cm. Ei tietoakaan kukkavanoista.
Kun pakkasyöt lähestyivät, toin ruukun verannalle ja siitä vähitellen sisätiloihin. Oksat kuihtuivat lähes kokonaan. Yläkerrassa majaileva kukka oli surkea näky. Teki mieli heittää se roskiin.

Marraskuussa lilja alkoi kasvaa uudelleen. Kukkavana tulla tupsahti yllättäen, lähes salaa joulukuun lopulla. Oli vain ajan kysymys, koska ensimmäinen kukka puhkeaa. Tarkkana piti olla, sillä kyseessähän on päivänlilja.

Tammikuun alkupäivinä lilja puhkesi kukkaan. Kukan syvänkeltainen ja tummanpunainen yhdistelmä synnyttää vilunväreitä  - niin kaunis se on.
Suunnittelin, että kuvaan sen myöhemmin illalla. Kun tulin kameran kanssa, kukka olikin jo surkastunut. Laskin, että vielä on jäljellä viisi nuppua. Niiden suhteen pidän vahtia yllä.
Tässä vaiheessa on avautunut jo kolme kukkaa. Vielä on jäljellä kaksi.

Nämä kaksi kukkaa avautuivat yhdessä ja yhdessä ne myös tänään tulevat kuolemaan. Traagista. Kukkien kasvattaminen on kuin itse elämä. Syntymän ihmettä ja kuoleman salaisuutta.
                                         Bonanza-tarhapäivänliljan toinen kukka.
                                     Paisuu ja paisuu kunnes avaa kukkansa kauniin.
                                               Siirsin liljan ikkunalle yrttien lähelle.


lauantai 6. tammikuuta 2018

Vanhanaikainen sielu & sisustus

Niin vain on. Jossain vaiheessa elämää tulevat vuodet, jolloin ei tarvitse enää kokeilla kaikkea ja todistella pitävänsä jostakin muusta kuin oikeasti pitää. Silloin voi palata juurilleen tai pikemminkin pysyä juurillaan.
Olen vanhanaikainen sielu. Pidän vanhanaikaisista esineistä, huonekaluista ja sisustuksesta. En tarvitse yhtään modernia esinettä saatikka ostaisin jotain uutta. Käytän niitä tavaroita, joita minulla on ennestään.
Olen monta kertaa sanonut, ettei kauniin sisustuksen ja kauniin tyylin syntymiseen mene rahaa enempää. Moni uskoo vieläkin, että kalliit merkkituotteet ovat tae hyvästä mausta. Uskoo, mutta ei usko kuitenkaan. Kun luottaa vanhaan, arvostaa samalla menneitä sukupolvia ja heidän makukäsityksiään. Ne syntyivät arkipäivän käyttötarpeesta ja ihmisen luontaisesta kauneudentajusta. Sitä meillä on jokaisella.
Loppiaisen tunnelmakuvia kartanolta, olkaa hyvä.
                                               Vanhanaikainen asetelma.


                    Kun muut heräävät, Lumi ottaa paikkansa makuuhuoneesta ja alkaa nukkua.
                                     Joulukortit vielä päivän keittiön ikkunalla.



                                                     Yläkerran portaat.
                                       Bonanza-päiväliljassa on vielä viisi nuppua.
                                          Maria Charlotta -kammarissa loistaa vielä joulutähti.
                                           Hirsiseinän herkkiä koristuksia.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Antiikkipöydän öljyäminen

Saimme lahjoituksena suvulta Pertin isovanhempien talosta heille kuuluneen antiikkipöydän jostakin 1900-luvun alusta. Pöydän pinta oli pahoin haalistunut kuistilla ja siihen oli tullut jos jonkinmoista läikkää.
Minulla sattui olemaan edellisten asukkaiden verannan komeroon jättämää pellavaöljyä, jolla aloin hoitaa pöydän pintaa.
Otin kangasrätin, johon lorautin pullosta öljyä, ja hinkkasin öljyä pyörivien liikkein pöytään. Aika paljon pinta imi. Lopuksi pyyhin vielä kuivalla rätillä pinnan tasaiseksi.

Hieno tuli. Ruokasalissa tuoksuu ihana pellavaöljy. Ihanaa, ettei tarvinnut ryhtyä petsaamaan. Huom! Öljyinen rätti voi syttyä itsestään tuleen. Huuhdo rätti vedellä ja vie vaikka ulos kuivumaan.


                                     Puun syyt ja värit tulivat hienosti näkyviin öljyämisen jälkeen.
                                   Antiikkipöydän pinta oli pahoin haalistunut ennen käsittelyä.

perjantai 18. elokuuta 2017

Oma piha, oma aika

Elokuu on kuukausista parhain kaikin puolin. Ehkä juuri siksi, että olen syntynyt elokuussa. Tunnen nahkani alla elokuun läpikotoisin, sen lämpimät yöt, usvaiset kosteat aamut ja polttavan päivän.
Kaikki kypsyy. Juice lauloi ...elokuu, kun minä olen viljaa...  - ehkei ihan sentään, sillä oloni on mitä mainioin: vadelmat, viinimarjat ja karviaiset odottavat joka päivä poimijaansa. Mustikat saavat odottaa vielä metsässä.

Pidän siitä, ettei kaikki ole niin viilattua ja höylättyä, ei, vaikka oltaisiin kartanon pihamaalla. No, kartano onkin romuromanttinen, miksei myös kaikki muu! Paremmin pihalle sopivat ruostuneet menneen ajan romut, kuin modernit koristeet. Tuorsniemen kartano tunnettiin maatilakeskuksena jo 1800-luvulla. Hunajatilanakin Tuorsniemi on tunnettu. Siitä muistutuksena tien varressa on nyt Pertin tallinvintiltä raahaama "mehiläiskoti", jota ensin koirankopiksi luulimme. Itse halusin tien viereen myös yhden maitotonkan.

Romu pyörä kertoo lopullisen totuutensa siitä, keitä vanhan ajan ja tavaran rakastajia kartanossa asuu.
Jotenkin kotoisampaa näin.

Eilen ilmestyneestä Oma aika -lehdestä muuten voit lukea, millaisia tunteiden myllerryksiä koimme maalle muutettuamme kolme vuotta sitten. Haastattelin itseäni ja kirjoitin jutun. Ikävä Helsinkiin? Ei enää yhtään.


                                       Hankkiessamme tonkan, siihen oli jo valmiiksi kirjoitettu drinkin nimi.


                                    Navetasta löytyi hieno pöytä ja mehiläislaatikoita (luulisin) tasoksi.
                                        Olen onnekas, kun navetasta löytyy vieläkin ihania pihan koristuksia.
                                                          Ulkokypyläkin koristautui.
                           Isännän tien viereen raahaama mehiläiskoppi muistuttaa vanhasta ajasta.
                                        Romuromantikkojen romuja aidan vieressä.
                                          Jihuu mikä ruoste.
                                        Kohta valaisee kynttilänvalo elokuun tummuvia iltoja.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Parsapasta varhaiseksi lounaaksi

Heräsin eräänä aamuna televisiosta tulevaan James Oliverin kokkausohjelmaan. Kello oli jo varsin paljon. Unen läpi kuulin puhuttavan parsapastasta. Kiinnostuinkin heti, sillä minulla sattui olemaan parsanippu. Tarvittiin vain kevätsipulia, parmesaania sekä savustettua taimenta. Hetken mietittyäni selkeni, etten halua pastasta kalanmakuista. Niinpä ostin eilen kevätsipulinipun. Pengoin sipulinippuja niin kauan kuin löysin mielestäni raikkaamman.

Tänään kun mies ei ole kanssani syömässä, voin tehdä vain minua tyydyttävää ruokaa. Siihen ei kuulu liha tai kala. Siitä sun tästä  tehty ruoka on minun makuuni. Olen kirjoittanut vuonna 2005 kokkauskirjan nimeltä Maalataan ruokaa! Kuvitus on ystäväni Johanna Oraksen. Maalataan ei suinkaan tarkoita maalattua ruokaa (toki Johanna on valmistamani annokset maalannut kuviksi), vaan tarkoituksenani oli kirjoittaa kirja sävelletystä ruoasta. Tehdään ruoka kuta kuinkin oman mieltymyksen mukaan, sävelletään ja maalaillaan.

Parsapastan teko-ohje niin kuin sen valmistin:

1 nippu parsaa
1 nippu kevätsipulia
makaroneja
hieman vehnäjauhoja suurustamiseen
voita tai öljyä paistamiseen
maitoa
suolaa
pippuria
valkosipulia
parmesaania

Huuhdo parsat ja kevätsipulit. Leikkaa ensin parsoista kova kantapala pois. Sen jälkeen leikkaa parsat noin puolen sentin mittaisiksi paloiksi. Jätä parsan latvaosat leikkaamatta ja lisää ne vasta melko kypsään seokseen. Leikkaa sipulinvarret pieniksi paloiksi. Paista kevyesti n. 10 minuuttia pienellä lämmöllä, älä anna ruskistua.
Keitä tällä välillä makaronit.

Kun parsa ja sipulit ovat melko pehmeitä, laita pannulle nokare voita ja runsas ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Kypsytä vehnäjauhoja hetkisen. Lisää sekaan maitoa niin paljon, että seos sakenee, mutta jää silti sopivan notkeaksi. Voit käyttää hieman myös kermaa.

Kaada ainekset kulhoon ja pyöräytä seosta sauvasekoittimella. Jätä sattumia.
Laita seos taikaisin syvään paistinpannuun ja sekoita joukkoon makaronit. Purista joukkoon pari valkosipulinkynttä. Sekoita. Tarjoa kuumana syvältä lautaselta. Vuole muutama parmesaanin siivu annoksen päälle.
                              Parsapasta valmistuu viidessätoista minuutissa ja on taivaallisen hyvää.
                                 Lautanen tyhjeni nopeasti. Seuraavalla kerralla makustellaan.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Ruukkupuutarha, Paloma Paulan Provence avautuu

Niin pienestä se lähtee. Kevät ja kesä! Ensimmäinen lämmin päivä ja jo vihertää navetan takana. Toin syksyllä kuusi yrttiä talvisäilytykseen sisälle. Kaksi kuoli, mutta loput neljä ovat hengissä. Sitruunamelissa ja lehtiselleri ovat jo melko puskia, rosmariini sinnittelee...

Tänään, jo melko lämpimän vapun jälkeen navetan seinustalla on suorastaan kuuma. Tämä pikku paratiisini, oma Ranskan Provenceni, on minulle hyvin rakas. Tänään istuskelin auringon paahteessa ja puuhastelin hieman yrttien sijoitellessani ja tutkiessani uutta kasvustoa. Viinimarja oli jo lehdessä. Varsi nojasi kuumaan kivimuuriin ja näytti sekin nauttivan auringosta. Raparperit olivat yhdessä päivässä kasvattaneet jo lehtiä. Mukuloitakin oli vielä runsaasti.

Ruukku- ja laatikkopuutarhani alkaa muotoutua vähitellen. Vielä ei kannata yrttien siemeniä pistää multaan, mutta ei siihen kauan mene. Pakkasyöt alkavat olla nähty.

Puutarhani ympäristö vain on aikamoista slummia. Ns. liiteri on kyhätty kasaan jätemateriaaleista ja liiterin ympärillä on paljon raskasta rojua, jota emme ole saaneet aikaiseksi hävittää. Pitäisi ottaa järeämmät apukeinot käyttöön, traktori ja kauhakuormaaja tai paremminkin jättipihdit, jotka nostaisivat kaikenlaiset kehikot ja lavat huis hiiteen. Pian kuitenki ohdakkeet ja nokkospehkot ottavat vallan, romut jäävät piiloon katseilta.

Navetan kivimuuriseinien katve on todella ihana paikka. Siellä voisi järjestää vaikka pienet kutsut, ruokatapahtuman, jos vain ihmiset ymmärtäisivät romuromantiikan päälle. Olenko ainoa romantikko? En kai. Kartanon saleissa on oma tunnelmansa ja juhlat sisällä ovat kesälläkin paikallaan. Mutta navetan seinustalle pöytä ja tuolit, grilli ja salaatit noukittaisiin ruukuista ja laatikoista.

Jos osallistujia Paloma Paulan navetanseinus-Provence-ravintolapäivään vain löytyy, pistän homman pystyyn.

Hienoa kevättä kaikille!
                                             Sisältä ulos kohti navetan seinustaa.
             Kesä tuli yhdessä päivässä. Talven sisällä sinnitelleet yrtit pääsivät auringon ihanaan valoon.
                                  Kuumuus aiheutti sen, että heti piti kastella.
                                                      Tein vanhoista kattotiilistä reunuksen.
                                           Viinimarja teki kahdessa päivässä lehdet.
                        Raivasin pajukkoa ovien edestä, mutta tiedän, että pian ottavat ohdakkeet vallan.
                                  Söpöläiset eli raparperin poikaset kasvavat hurjaa vauhtia.
                         Projekti on vielä levällään, mutta tästä se lähtee.
 Raahasimme navetasta ulos ihastuttavan pöydän tapaisen. Harjasin pölyistä ja sade saa pestä loput pölypiintymät. 




                                     Minulla on töissä mukana uskollinen apuri, Lumi-kissani.
                                Lumi tykkää kottikärryistä. Hyppäsi heti kyytiin.




Mattojen lumipesu

Vielä kun on pakkasia ja lunta, kannattaa viedä matot hankeen ja pestä ne lumella. Tämä on ikivanha suomalainen tapa. Varsinkin villamatoill...