Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2014.

Navetan estetiikkaa

Navetastakin saisi vaikka mitä. Nyt kuitenkin tyydyn ihailemaan ulkoseiniä. Ah, tuo ovi, mutta katto on notkollaan. Kuvassa näkyy hieman vadelmapuskia. Ne tuottavat kesässä yli 200 litraa puutarhavadelmaa.

Pian pääset peremmälle kartanoon tutustumaan tuleviin remontteihin. Vierasporstuan ovet jo avasin.

Verannan puulattia on maalattu kermanvalkoisella, ovet valkoisella, mutta paneeliseiniin ei ole koskettu. Mitäpä, jos minäkään en koskisi. Sisällä eteisaulassa on myös runsaasti puunväristä paneelia. Vaikutelma on synkkä varsinkin kun katossa on vain himmeä valaisin. Niin tai näin, maalaan tai en, kunnon valaisusuunnitelma tekisi terää. Olen pienestä onnellinen. Ai, mistäkö? Siitä, ettei verannalle, pikkueteiseen eikä aulaan ole vedetty muovimattoa. Sitä on nimittäin runsaasti muissa tiloissa.
Mitä häämöttääkään tien päässä? Vain minä tiedän. Paljastan salaisuuden ensi kuussa, kun lähden  reippain askelin kulkemaan valitsemallani polulla kohti määränpäätä. Edessä on suuri remontti- ja sisustusseikkailu, johon kutsun kaikki teidät mukaan. Sivut rakentuvat pikku hiljaa. Malttakaamme tovi, toivoo Paula  Mihin johtaakaan tämä polku?