Tuorsniemen kartanon juuret ovat syvällä. Kartanon mäellä on ollut Suomen kolmas lasitehdas ja olutpanimo. Laseista ei näy jälkeäkään, mutta oluttynnyreitä on onneksi säilynyt. Käytän niitä sisustuksissa. Niistä tulee fantastisia juttuja, kunhan pääsen niiden kimppuun.
Tässä netistä löytämäni historiikin pätkä:
Tuorsniemen lasipruuki (1781 - 1868)
Porin pormestari Lars Sacklén osti Tuorsniemestä Pappilan tilan vuonna 1760. Tuorsniemi kuului vielä tuolloin Ulvilan pitäjään. Sacklénin tiedetään harjoittaneen Tuorsniemessä tehokkaasti maataloutta ja hän hankki myös neljä torpparia.
Vuonna 1781 Sacklén sai kauppakollegiolta luvan lasitehtaan perustamiseen Tuorsniemen tilalleen. Kyseessä oli Suomen kolmas lasitehdas. Toiminta käynnistyi heti perustamisvuonna. Sacklén hankki Åvikin lasitehtaalta kaksi puhaltajamestaria, Påhl Björnin ja Michael Hartlinin. Mukana saapuivat myös Björnin kolme poikaa. Lasitehdas olikin pitkään Björnin suvun johdossa.
Tehdas valmisti alkuaikoina pääosin ikkunalasia, mutta myös onttolasia ja pulloja, joita myytiin Länsi-Suomen kaupunkeihin ja Tukholmaan. Tehtaan menekki oli aluksi huono, koska lasin laatu ei ollut erityisen hyvää. Lasi oli väriltään aluksi kovin vihreää, mutta tilanne parani, kun väriä opittiin vaalentamaan. Myös ikkunaruutujen kokoa opittiin suurentamaan.
Sacklénin kuoltua vuonna 1795 tehdas pysyi hänen jälkeläistensä hallussa vielä vuosia, mutta Lars Sacklénin jälkeen tehtaalla ei ollut oikeastaan yhtään sen toimintaan omistautunutta omistajaa. Lopulta tehdas siirtyi ruotsalaisen everstin Carl Adolf af Lefrénin haltuun. Hän solmi tuonti- ja vientisopimuksen toisen ruotsalaisen, Hampus Julius Oldenburgin, kanssa. Af Lefrén velkaantui pahasti ja tehdas päätyi Oldenburgin haltuun. Hänen aikanaan tehdas tuotti hyvin ja siellä työskenteli toistakymmentä puhaltajaa. Vuosittain valmistettiin noin 400–500 laatikkoa ikkunalasia. Oldenburg päätti kuitenkin huutokaupata tehtaansa. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi Porin tulitikkutehtaan perustajana.
Seuraavan omistajan, Fredrik Adolf Le Bellin aikana tehdas käytti raaka-aineena pääasiassa lähiseudun hiekkaa, joka korkean kvartsipitoisuutensa ansiosta oli laadukasta ja lasista tuli kirkasta ja hyvälaatuista. Vuonna 1845 tehdas myytiin jälleen eräälle apteekkarille, joka perusti samalle alueelle viinanpolttimon ja lasitehdas jäi toisarvoiseksi. Tehdas pysyi toiminnassa vuoteen 1868 asti, jolloin katovuodet ja huono taloustilanne pakottivat sen lopettamaan. Jatkuvat omistajavaihdokset olivat myös haitanneet lasitehtaan kehittymistä. Täysvalkoisen eli kirkkaan lasin valmistus, joka opittiin 1800-luvun puolivälissä Suomessa, olisi myös tarkoittanut Tuorsniemen tehtaan uudenaikaistamista eikä siihen enää ryhdytty.
Lasinvalmistus tapahtui 1780-luvulla erityisessä lasihytissä, joka oli yksinkertainen hirsirakennus. Hytissä oli lasiuuni, 2 kuivausuunia, jäähdytysuuni, 2 oikaisu-uunia, raaka-ainesäiliöt, lasihuone ja upokashuone. 1840-luvulla Tuorsniemessä oli myös sulatto, jossa oli saksalaistyylinen sulatusuuni, 2 oikaisu-uunia, 5 jäähdytys- ja 4 kuivausuunia. Lisäksi alueella oli kaksi tuulimyllyä, joissa rouhittiin kvartsia.
Ikkunalasi valmistettiin aina 1900-luvun alkuun saakka puhaltamalla. Lasinpuhaltaja puhalsi sulasta lasimassasta pullomaisen sylinterin, joka leikattiin auki ja laitettiin lasiuuniin, jossa se aukesi tasaiseksi (lasi)levyksi. Yksittäiset ikkunaruudut olivat aluksi pieniä, vain noin 10 x 15 cm kokoisia. Ikkunaruuduista koottiin varsinainen ikkuna kiinnittämällä ruudut toisiinsa lyijypuitteiden avulla. Yhdessä ikkunassa saattoi olla jopa kymmeniä ruutuja. 1780-luvulla pystyttiin jo valmistamaan paljon suurempia ikkunaruutuja. Myös kaksinkertaiset ikkunat eli tuplat alkoivat yleistyä. Suupuhalletun ikkunalasin valmistus loppui Suomessa 1930-luvulla, jolloin käyttöön tuli erityisiä vetokoneita.
Tuorsniemen lasitehtaan tuotanto käsitti suurelta osalta vihreää talouslasia. Valok. Pentti Pere. Satakunnan Museon kok.
Tässä netistä löytämäni historiikin pätkä:
Tuorsniemen lasipruuki (1781 - 1868)
Vuonna 1781 Sacklén sai kauppakollegiolta luvan lasitehtaan perustamiseen Tuorsniemen tilalleen. Kyseessä oli Suomen kolmas lasitehdas. Toiminta käynnistyi heti perustamisvuonna. Sacklén hankki Åvikin lasitehtaalta kaksi puhaltajamestaria, Påhl Björnin ja Michael Hartlinin. Mukana saapuivat myös Björnin kolme poikaa. Lasitehdas olikin pitkään Björnin suvun johdossa.
Tehdas valmisti alkuaikoina pääosin ikkunalasia, mutta myös onttolasia ja pulloja, joita myytiin Länsi-Suomen kaupunkeihin ja Tukholmaan. Tehtaan menekki oli aluksi huono, koska lasin laatu ei ollut erityisen hyvää. Lasi oli väriltään aluksi kovin vihreää, mutta tilanne parani, kun väriä opittiin vaalentamaan. Myös ikkunaruutujen kokoa opittiin suurentamaan.
Sacklénin kuoltua vuonna 1795 tehdas pysyi hänen jälkeläistensä hallussa vielä vuosia, mutta Lars Sacklénin jälkeen tehtaalla ei ollut oikeastaan yhtään sen toimintaan omistautunutta omistajaa. Lopulta tehdas siirtyi ruotsalaisen everstin Carl Adolf af Lefrénin haltuun. Hän solmi tuonti- ja vientisopimuksen toisen ruotsalaisen, Hampus Julius Oldenburgin, kanssa. Af Lefrén velkaantui pahasti ja tehdas päätyi Oldenburgin haltuun. Hänen aikanaan tehdas tuotti hyvin ja siellä työskenteli toistakymmentä puhaltajaa. Vuosittain valmistettiin noin 400–500 laatikkoa ikkunalasia. Oldenburg päätti kuitenkin huutokaupata tehtaansa. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi Porin tulitikkutehtaan perustajana.
Seuraavan omistajan, Fredrik Adolf Le Bellin aikana tehdas käytti raaka-aineena pääasiassa lähiseudun hiekkaa, joka korkean kvartsipitoisuutensa ansiosta oli laadukasta ja lasista tuli kirkasta ja hyvälaatuista. Vuonna 1845 tehdas myytiin jälleen eräälle apteekkarille, joka perusti samalle alueelle viinanpolttimon ja lasitehdas jäi toisarvoiseksi. Tehdas pysyi toiminnassa vuoteen 1868 asti, jolloin katovuodet ja huono taloustilanne pakottivat sen lopettamaan. Jatkuvat omistajavaihdokset olivat myös haitanneet lasitehtaan kehittymistä. Täysvalkoisen eli kirkkaan lasin valmistus, joka opittiin 1800-luvun puolivälissä Suomessa, olisi myös tarkoittanut Tuorsniemen tehtaan uudenaikaistamista eikä siihen enää ryhdytty.
Lasinvalmistus tapahtui 1780-luvulla erityisessä lasihytissä, joka oli yksinkertainen hirsirakennus. Hytissä oli lasiuuni, 2 kuivausuunia, jäähdytysuuni, 2 oikaisu-uunia, raaka-ainesäiliöt, lasihuone ja upokashuone. 1840-luvulla Tuorsniemessä oli myös sulatto, jossa oli saksalaistyylinen sulatusuuni, 2 oikaisu-uunia, 5 jäähdytys- ja 4 kuivausuunia. Lisäksi alueella oli kaksi tuulimyllyä, joissa rouhittiin kvartsia.
Lasin valmistus
Lasinvalmistuksen raaka-aineena käytettiin mm. puutuhkasta uutettua potaskaa ja hiekkaa, jonka epäpuhtauksista johtuen lasi oli vihreää tai ruskeaa. Epäpuhtauksia pyrittiin myöhemmin torjumaan lisäaineilla, mm. soodalla. 1800-luvulla raaka-aineet paranivat ja sulatustekniikka kehittyi.Ikkunalasi valmistettiin aina 1900-luvun alkuun saakka puhaltamalla. Lasinpuhaltaja puhalsi sulasta lasimassasta pullomaisen sylinterin, joka leikattiin auki ja laitettiin lasiuuniin, jossa se aukesi tasaiseksi (lasi)levyksi. Yksittäiset ikkunaruudut olivat aluksi pieniä, vain noin 10 x 15 cm kokoisia. Ikkunaruuduista koottiin varsinainen ikkuna kiinnittämällä ruudut toisiinsa lyijypuitteiden avulla. Yhdessä ikkunassa saattoi olla jopa kymmeniä ruutuja. 1780-luvulla pystyttiin jo valmistamaan paljon suurempia ikkunaruutuja. Myös kaksinkertaiset ikkunat eli tuplat alkoivat yleistyä. Suupuhalletun ikkunalasin valmistus loppui Suomessa 1930-luvulla, jolloin käyttöön tuli erityisiä vetokoneita.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.