Tänään Porin Tuorsniemessä hellepäivä. Lämpö kohosi aina 29 asteeseen varjossa. Eipä jaksanut muuta kuin sisustaa pihaan jo toinen olopaikka vanhojen, jo kukkineiden omenapuiden alle. Tarjolla oli kahvia ja Tuorsniemen kartanon sekamehua.
Maalämpömiehet eli ammattitaitoiset energia-asiantuntijat Senera Oy:stä kävivät kartoittamassa tilanteen. Tarkoituksena on vaihtaa öljylämpö hyvissä ajoin ennen talvea ja syksyä luontoystävälliseen ja edullisempaan maalämpöön.
Senera Oy:n miesten kanssa humahti lähes kolme tuntia. Se tuli selväksi, että kartanon lämmittämisessä säästää vuositasolla huimasti, euroissa säästö kohdallamme on arviolta 3500 euroa. Tottakai asennus maksaa, mutta jo se, että pääsemme öljystä eroon, tekee hyvää sielulle.
Miesten lähdettyä olin niin puhki kaikesta uudesta ja uskomattomasta tiedosta, että päätin ottaa yhden pakollisen kirjoitustyön jälkeen loppupäivän vapaaksi.
On vain ymmärrettävä, mitä maalämpö tarkoittaa. Kaikki muu onkin sitten tekniikkaa, josta ei muutenkaan ymmärrä (puhun siis vain itsestäni) hönkäsen pöläystä. Maalämpö on maa- ja kallioperään varastoitunutta aurinko- ja geotermistä energiaa. Maalämpöjärjestelmä hyödyntää tätä lämpöenergiaa rakennuksen ja käyttöveden lämmittämisessä. Niin yksinkertaista se on.
Jos päädymme ottamaan maalämmön, seuraavaksi kiinteistön tontille porataan lämpökaivot. Sitten puretaan vanha lämmitysjärjestelmä ja tilalle asennetaan maalämpöjärjestelmä. Kaikkineen hommaan kuluu vain muutama päivä. Houkuttavaa ja koukuttavaa, vai mitä? Tässä Seneran yhteystiedot: www.senera.fi , niin voitte käydä itse tutustumassa asiaan. Kirjoitan projektista heti lisäinfoa kun alkaa tapahtua.Jos kerran Suomen toiseksi suurin puukirkko (Mäntyharju) lämpiää maalämmöllä, niin miksei myös meidän tönö!
Niin, pihapiirissämme järjestetään työnäytös, jos homma toteutuu. Jännittävää.
Pihapiiri sai uudet ihanat Country-kalusteet ja aurinkovarjon. Ostopaikka Masku. Salviat Huiskula, bamburuukut Ikea.
Aurinkovuoteessa ei tänään kärsinyt (+29) viivähtää kuin hetki.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.