tiistai 22. heinäkuuta 2014

Yyterin polttavalla hiekalla

Tänään se oli tehtävä: kokeilla, mitä on suomalainen rantaelämä. Hiekka polttaa varpaita ja pöllyää  - suussa narskuu, silmiin lentää. Tuuli on lämmin, suorastaan polttava. Ihmiset vaeltavat rannalle, toiseet vaeltavat jo takaisin naamat punaisina.
Käsittelin aamupäivällä pation laudat kaluste- ja terassiöljyllä. Palkkioksi itselleni soin hetken rannalla. Mukana on iso termari kylmää mehua, vadelmapiirakan palanen ja pieni termari maitokahvia.
Ja kamera tietenkin. Linssejä pitää varjella, ettei tulli heittäisi hiekkaa niihinkin.
Bikinit päällä, viltti ja suuri valkoinen pyyhe kainalossa sekä eväskori ja kamera - huh, onpa siinä ihan riittävästi tavaraa tunnin rantakeikkaa varten.
Oman suojaisan paikan hakeminen on sitten oma lukunsa. Mikähän siinä on, ettei millään löydä läheltä sopivaa paikkaa, vaan sitä kävelee ja kävelee eteenpäin ja tiirailee sopivaa dyynin poukamaa. Ei mukamas kaikki paikat kelpaa...

Lasten kirkuvat äänet sekoittuvat aaltojen pärskeisiin. Muistiin tulevat salamannopeasti lapsuuden kesät kun aina oli kuumaa ja aina piti päästä rannalle uimaan. Viimeinen polun osuus rannalle oli vaikein. Polku täyttyi mustanaan muurahaisista. Juoksin niin lujaa, että suorastaan jalkani lensivät ilmassa koskettamattakaan maata.

Yyterissä ei ole muurahaisia. Ihmisiä on kyllä kuin muurahaisia. Kerrankin niillä, jotka lomailevat, on kunnon tuuri lomasään suhteen. Pari hassua poutapilveä matkaa taivaalla, siinä kaikki.

Tunnin köllöttelyn ja kahvien sekä mehujen juonnin jälkeen olen valmis lähtemään pois. Aurinko on liian polttavaa. Askel askeleelta vaimenevat rannan äänet. Lasten iloiset kiljahdukset häipyvät sitä mukaa kun dyynit loittonevat. Mietin, miten autiomaassa, vaikkapa Saharan dyyneillä pärjäisi pieni ihmispolo ollenkaan. Jos jäisi yksin, tiputettaisiin kyydistä. Huuto ei kanna, vesi on loppu, kännykästä loppuu virta. Hirmukuvat mielessä riennän äkkiä autolle ja laitan kylmentimen hurisemaan!
            Yyteri tänään 22.7. Onko tämä Suomesta lainkaan?


         Dyynien takana on meri. Lasten kirkuvat kiljahdukset vaimenevat kun kuljen manteretta kohti.

Kartanolla odottivat monenlaiset työt. Sisustin juuri pation, sillä öljy oli kuivunut. Valitettavasti en voi laittaa patiosta kuvia ennen kuin juttu on ilmestynyt lehdessä. Jonkin yksityiskohdan tietenkin voin siitä näyttää. Pitääkin ottaa kuva, jotta näette, miten kaunis väri tuo kelonharmaa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.

Antiikkipöydän öljyäminen

Saimme lahjoituksena suvulta Pertin isovanhempien talosta heille kuuluneen antiikkipöydän jostakin 1900-luvun alusta. Pöydän pinta oli pahoi...