Niin yksinkertaista se on. Olen edennyt täsmällisesti suunnitelmieni mukaan. Kun tekee itselle, suunnitelma on vain yksi iso kuva päässä. Se on mielikuva, jonka muistaa yhtä hyvin kuin paperille piirretyn.
Olen suunnitellut jokaisen yläkerran huoneen jo ajat sitten ennen kuin ryhdyin tekemään varsinaista remonttia. Tilasin tuotteet ja siinä vaiheessa piti olla varma, että haluaa juuri niitä eikä mitään muuta.
Nyt on hauska katsoa, miten väriyhdistelmät, tapetti- ja maalivalinnat ja pienemmät yksityiskohdat natsaavat alkuperäisen suunnitelman/mielikuvan kanssa.
En voi yhtäkkiä livetä suunnitelmasta, vaikka matkan varrella saattaa eteen tupsahtaa houkuttavampiakin juttuja.
Hyvältä näyttää. Tässä vaiheessa voin jo pikkasen hahmottaa sisustuksen hienosäätöä. Käyn navetassa tutkimusmatkalla ja bongaan sieltä superihania pieniä sisustustavaroita, mm. maatalon työkaluja, joista voi kehitellä vaikka mitä kivaa. Odottakaapa vain, mitä mielikuvitukseni tuottakaan.
Rohjon laatikon tyhjensin ensin muttereista. Laatikko on menossa yläkerran keittiöön.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.