Siirry pääsisältöön

Tapetointia monta tuntia

Piti vain hujauttaa tapetit seinälle. Oliko valmiuksia? Ei todellakaan. Oliko taitoja? Ei todellakaan. Oliko intoa? Kyllä ja sitkeyttä sitäkin enemmän.
Ensin ostamaan pahvista tapetointipöytää ja liisteriä. Yhteensä 30 euroa. Aikaisemmin olin jo hankkinut liisteröintipensselin ja -lastan.
Tapetoinnissa tarvittiin myös mittaa ja tapettileikkuria. Sairaalahanskat, samanlaiset, joilla olin kerännyt vadelmia, olivat hyvät myös tähän hommaan.
Pelkät valmistelut ja vuotien leikkaaminen sopivan mittaisiksi kuviointikohdistuksineen otti koville ja vei aikaa.
Gobeliini-tapetti kuuluu Tapettitehtaan rokokoo-tapettien sarjaan. Minusta siinä on juuri oikeanlaista henkeä ikkunaseinään.

Voi vietävä, miten vaikeaa tapetointi oli. Ikkunan ympärille tapetin kiinnittäminen on yhtä kidutusta. Olin lopulta aika pahasti liisteröitynyt itsekin saatuani tapetin edes joten kuten paikalleen. Kohdistus oli tarkkaa puuhaa. Tapetti myös repeili, kun yritin väkisin muuttaa sen laskeutumissuuntaa. Meinasi tulla rakoja ja vastaavasti reunat pyrkivät menemään päällekkäin.

Lähellä lattianrajaa kulkevat lämpöputket aiheuttivat pulmia. Lopulta kutsuin elämänkumppanini apuun, ja hän "venytti" putkia sen verran ulospäin, että sain tyrkättyä tapettia väliin ja pudotettua sen lattianrajaan saakka. Seinän kummallekin reunalle jäi noin kymmenen sentin levyinen ja koko seinän mittainen alue, johon piti taitavasti leikaten hakea kuviointiin sopivat pätkät.
Lopulta rakas auttaja hoiti leikkaukset itse, minä pidin vuotaa paikallaan.

Jotain jäi huomiseksikin. Mm. parinkymmenen sentin pituinen ja kymmenen sentin levyinen kolo, jonka kummallakin puolella kuviointi on hieman nyrjähtänyt eli ei ihan samalla tasolla. Ehkä järki toimii yön aikana ja ratkaisu tähän päivänpolttavaan asiaan löytyy.


 Tein varmaan virheen, kun tapetoin ensin ikkunan yläpuolisen seinän. No, pätkitystä piti joka tapauksessa tehdä.
                         Kyllä. Seinä on yritetty tasoittaa parhaan taidon tai paremminkin tahdon mukaan.
                Tapetin pujottaminen lämpöputkien takaa seinälle on kinkkinen juttu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattojen saumauksen uusiminen

Kunnostus tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n kanssa. Äidilläni oli tapana sanoa, että laiska se töitään luettelee. Sanonta pitää joskus paikkansa, mutta ei minun tapauksessani. Töiden luetteleminen kun kuuluu työni kuvaan. Blogin pitäjällä pitäisi olla aina uutta remonttitarinaa kehissä. Ja onhan sitä. Perjantaina aloitin uusia yläkerran suihkuhuoneen laattojen saumoja. Ne olivat niin huonot, että pahaa teki. Sain kuulla, että vesieristys oli kunnossa, joten uskalsin ryhtyä pikaremonttiin. Säästyin tällä kertaa täydelliseltä lattian purkamiselta ja uuden tekemiseltä. Siihen olisikin pitänyt palkata ammattilainen. Korostan, että kyseessä on pikaremontti, joka antaa hieman lisäaikaa lattian käytölle. Tarkoitus olisi laatoittaa suihkuhuoneen seinät ja lattia kokonaan uudelleen lähitulevaisuudessa nykyaikaisilla, makeilla laatoilla. Minun kuitenkin pitää saada kylpyhuone asialliseen kuntoon nopeasti, sillä yöpyjiä on tulossa yläkertaan jo kuukauden päästä. Jos tilassa on lattialämmitys

Portaiden kunnostus

Juttu tehty yhteistyössä Tikkurilan kanssa. Kiitän ohjeista. Portaat ovat nyt olleet viikon päivät käytössä. Ihmeelliseksi portaiden maalauksen teki se, että maali kuivui todella nopeasti. Ilmeisesti nopeasti käyttöön otettavien tilojen maalit ovatkin tehty ominaisuuksiltaan erilaisiksi  - näin arvelisin. Kaikkein työläin vaihe portaiden kunnostamisessa oli kokolattiamaton liiman irrottaminen ja pintojen hiominen pohjamaalia varten. Liima ei oikein irronnut millään konstilla. Hiomalaite vain siirsi liimamöykkyjä edes takaisin, mutta kiinni ne jäivät. Lopuksi tartuin puukkoon ja rapsuttelin aikani kuluksi jokaisen rapun liimasta ja kyllä aikaa kuluikin, voin tunnustaa. Päiviä ja viikkoja meni ja yhä rappuset olivat remontin alla. Lopulta päätin, että nyt riittää. Santapaperilla hioin raput vielä kertaalleen ja imuroin huolellisesti pölyt pois. Sitten otin käyttöön mainion Tikkurilan Maalipesu -tuotteen. Sillä sain melkoisen määrän likaa irtoamaan mielestäni jo täysin puhtaista po

Katon styrox-levyt irti

Valkoiset styrox-levyt, joissa on kohokuvioita  - jokainen maalla asunut ne tietää. Ainakin meidän rintamamiestalon kattoihin isä laittoi styroxia. Se oli lämmin, muuta ei kai haettukaan. Myös kartanon yläkerrassa on käytetty styroxia yhden huoneen katossa. Se on minun tuleva työhuoneeni. Olin jo osittain kunnostanut huonetta, poistanut lattiasta laminaatin, hionut alta löytyneen puulattian, maalannut sen osittain sekä maalannut myös paneeliseiniä. Kartanon ostajaehdokkaat olivat repineet pari styrox-levyä irti alla olevine pahveineen. Osa levyistä repsotti ikävästi, sillä ne oli huonosti kiinni pahvissa ja lautakatossa. Kuuntelin kerrankin asiantuntijoita enkä ryhtynyt repimään kaikkea kerralla pois. Okey, ostetaan sitten ne puuttuvat styroxit ja kärvennellään ei niin mieleisen katon kanssa loppuelämä. Aie osoittautui mahdottomaksi.  Menin tuttuun K-Rautaan ja kysyin, myyvätkö he styrox-levyjä. Ei myyty, mutta tilata kyllä voi. Piti tehdä uusi keikka ja tuoda malli mukana, niin ti