Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2014.

Happy birthday Campofiorin! Klassikkoviini tänään 50-vuotias!

En ole erityinen viinimannekiini enkä yritä nytkään. Italiaisen klassikkoviinin Campofiorinin taival on kuitenkin jo niin pitkä, 50 vuotta, että siitä voi tehdä pienen päivityksen. Tämä venetolainen, Veronan alueella luotu punaviini on täydellinen sille, joka haluaa viinissään olevan tanniineja, yrttisyyttä, hapankirsikkaa ja vaniljaa  - hienoja ominaisuuksia siis, mutta joka ei halua maksaa kohtuuttomasti pullosta. Synttärisankari maksaa Alkossa 14, 99  eli 15 euroa. Campofiorin syntyi Italiassa 30.9.1964. Kuvasin äsken  - tänäänhän todellakin on jo 30. syyskuuta -  synttärisankarin aurinkoisessa ja lähes helteisessä "navetantakana" -paikassani kivimuurien lähellä ikään kuin ne markkeeraisivat viinikellaria. Mukana oli yrttijuustoa ja tietenkin aitoja italialaisia antipasti-paloja. Aina ne ihmiset vaan viisikymppisiään juhlivat. Miksei myös viini? Onnea! Happy birthday!                                     Masin Campofiorin -viini täyttää tänään 50 vuotta.       

Vihreä nojatuoli - käyttöönkö?

Tätä olen harjoittanut jo lapsena: vanhojen huonekalujen ihailua ja varastojen penkomista. Onkohan perjantaista tullut minulle pysyvästi ns. penkomispäivä? Lähdin etsimään erääseen juttuun kuvausrekvisiittaa varastoista. Vanhat pullot löytyivät heti, kun tiesin mistä etsiä. Se, mitä niistä teen, näette Ilta-Sanomien tulevassa Joulu-lehdessä, joka ilmestyy marraskuussa. Mutta asiaan. Tarkemmin nojatuoliasiaan. Myrkynvihreä korkeaselkäinen nojatuoli oli makasiinissa raskaiden tavaroiden ja patjojen takana seinän vieressä. Olin sen huomannut jo aikaa sitten, mutta jätin myllertämisen tuonnemmaksi. Apinan raivolla raivasin tieni nojatuolin luokse ja nostin sen pihalle, harjasin ja tomutin. Nyt saa raikastua siinä auringonvalossa puoli päivää, sitten imurointi ja lähempi tarkastelu. Ei kyllä tekisi mieli viedä minnekään entisöitäväksi, koska nojatuolin tekstiili on niin hurmaava. Toista sellaista tuskin löytyy.Mitäpä jos heittäisi vain päälle jonkin rievun? Paikka tälle tuolille on jo k

Listojen maalaamisen vastapainoksi

Syksyinen kierros ulkona tekee hyvää listojen maalaamisen vastapainoksi. Voisiko tylsistyttävämpää puuhastelua ollakaan kuin listojen maalaus? En ihan heti keksi. Siksi en ottanut siitä kuvan kuvaa. Maalasin kaikkiaan neljän huoneen listat: nurkkalistat, kattolistat, jalkalistat, ikkunalistat ja mitä kaikkia niitä voikaan olla. Lisäksi maalasin harmaan huoneen päätyseinän peräti kolmeen kertaan valkoisella ja sen jälkeen vielä puolipaneeliseinän harmaaksi. Välillä oli pakko ottaa lisäpotkua sisustamisesta. Kurkkailin nyt jo viittä vaille valmiiseen pikkukammariin (ainoastaan listat puuttuvat), ja suunnittelin sänkyjen paikkoja. Kiikutin pari mattoa lattialle ja sommittelin verhoja. Sitten perääntyminen kauemmaksi ja ihailua. Tunne oli sellainen, että olisi luvattomissa puuhissa eli pitikin äkkiä rientää taas maalausten pariin. Lähimetsässä, jota nyt ei ihan metsäksi voi sanoa  - paremminkin lehdoksi, metsäsaarekkeeksi, kiertelin ja huomasin, että maailman parhaasta puolukkapaikasta

Pikkukammarin ensimmäinen huonekalu: kukkapöytä!

Juuri ennen kuin hyppäsin autoon suuntana MÖKKI, sain väläyksen viedä melkein valmiiseen yläkerran pikkukammariin sen ensimmäinen huonekalu. Varma valinta se oli. Nimittäin jo päivällä päätin, että vierasverannalla edelleen kukkiva pikkuposliinikukka saa kunnian päästä ilta illalta kylmenevältä verannalta sisään lämpimään. Ja se huonekalu on tietenkin kukan alla oleva kukkapöytä. Se puolestaan on oman mummoni kukkapöytä Savosta Leppävirralta. Kun nousin natisevia portaita yläkertaan juttelin kukalle ja kiitin sitä kesästä ja kukinnasta. Pikkuposliinikukka (kukka on oikeasti sen niminen) on nimittäin kukkinut koko kesän. Sen tuoksu on ollut voimakkaimmillaan iltaisin ja aamuisin. Öisin en ole käynyt nuuhkimassa, mutta yöllä tuoksu on kaikkein väkevin. Asetin kukan ikkunan eteen. Ikkunankarmin yläpuolelle naulasin kultaisen koristelistan, jonka löysin jo ainakin 15 vuotta sitten Katajanokalta roskiksesta. Kaikki nämä vuodet lista on ollut jossain varastossa. Nyt pyyhin siitä pölyt po

Maalauspäivä, niska jumissa

Kuinkas ollakaan, tänäänkin on maalauspäivä. Sain aikamoisen urakan tehtyä yläkerrassa. Maalatessani mietin, mitähän seuraavat sukupolvet tuumaavat nykyisestä valkoisen, harmaan ja mustan käytöstä. Pitävät varmaan meitä (minua) ihan pöhkönä. Nyt täytyy tähdentää, etten missään nimessä ole entisöimässä yläkertaa. Entisöinti menisi pieleen, jos näitä värejä laittaisin. Yläkertaa ei voi entisöidä. Asuinhuoneet sinne on rakennettu vasta 80-90-luvuilla. Siksi voin leikitellä hieman trendiväreillä ja maalata raakalautaa harmaanmustaksi ja valkoiseksi. Pikkukammareihin yritän saada vanhaa henkeä tapettien ja hillittyjen värisävyjen välityksellä. Ensin maalasin toiseen kertaan pikkukammarin lattian valkoisella. Vieläkin näyttäisi siltä, että pitäisi vetää kolmas kerros varsinkin paikkoihin, missä on ollut lakattua ponttilautaa alla. Suurin osa lattiasta on maalattu vaaleankeltaisella, jota hioin ja vedin siihen sitten päälle tuttua Betoluxia. Ja onnittelut itselleni: en maalannut tänäänk

Unikulma mukaan patja-asiantuntijana

Ilokseni voin ilmoittaa, että Suomen paras patjojen valmistaja Unikulma on luvannut valmistaa mittatilauspatjat yläkerran ikivanhoihin rauta- ja puusänkyihin. Haluan uudet, puhtaat ja ammattitaidolla valmistetut patjat. En ole niin paljon vanhan perään, että patjan, täkin tai tyynyn pitäisi olla kierrätetty. Hyi olkoon koko ajatus. Ennen vanhaan yhdennukuttavat patjat olivat huomattavasti kapeampia kuin nykyään. Ensin ruostetta rahisevat rautasängyt täytyy kuitenkin hiekkapuhalluttaa ja maalata. Ostin sängyt nettikirpparilta. Olipa niissä hakemista, mutta lopulta löytyivät tutulta Ruoveden Romurouvat -kirpparilta. Kannattaa käydä sivuilla! Otin yhteyttä paikalliseen ammattikorkeakouluun, jossa lupasivat oppilastyönä hiekkapuhaltaa sängyt. En tiedä vielä, mitä tulee maksamaan. Sängyt odottavat operaatiota vielä navetan vintillä. Myös kuvan päästävedettävä sänky siirtyy (ala-aulasta) yläkertaan ja saa uuden Unikulman patjan.

Kaakeliuunien vanhat kaakelit

Tutkimusmatkat tuottivat eilen uutta satoa. Löysin 1700-luvun tiilimakasiinista, joka muuten on Porin vanhimpia rakennuksia, kaksi selvästi kartanon saleihin kuulunutta kaakelinuunin palasta. Kartanostahan on kaikki vanhat kaakeliuunit hävitetty. En tiedä miksi. Ehkä huonokuntoisuuden takia ne ovat saaneet purkutuomion keskuslämmitykseen siirryttäessä. Hurmaavia kaakelinpalasia! Toinen on kuin kermakakku, toinen kuin iso suklaalevy. Heti pitäisi tietenkin tietää, mitä tyylisuuntaa kaakelit edustavat. Kasvikuviointi viittaa jugendiin, mutta toisaalta tuo röpelöisyys uusrenessanssiin tai biedermeieriin. Vastatkaa te, jos tiedätte. Olisi ihanaa saada saleihin 1700-1800-lukujen kaakeliuunit. Kaakeliuunien Suomen Perinneyhdistyksessä on kattava kokoelma vanhoja uuneja ja tyylisuuntia.                            Kartanon vanhoista kaakeluuneista on jäljellä vain rippeet.                                   Eihän näitä voi muuta kuin ihastella.

Studio navettaan

Tänään piti miettiä, missä alan kuvata pieniä vinkki-, tee-se-itse-, tuunaus- ja sisustusjuttuja. Menin navettaan mielipaikallani ikkunasyvennyksen lähelle, josta avautuu mieletöttömän kaunis peltomaisema. Ryhdyin raivaamaan siihen tilaa. Lautaseinät on valkoiset, maalista (vai olisiko peräti kalkista) kauhtuneet. Harjasin seinältä ylimääräiset roiskeet ja roskat pois. Sementtilattialla on lasinsiruja ja ties mitä. Täytyy mennä hanskojen kanssa putsaamaan. Siinä samalla löysin navetan keittöstä Kumelan kannellisia lasipurkkeja, kuvioidun sokerikon ja kauniin kulmikkaan koristelautasen. Pitääpä pestä puhtaiksi. Kaivelin esiin myös kenties kartanon ikkunoiden yllä olleen koristelistan. Ehkäpä laitan sen sängyn taakse seinälle. Myös valkoinen peiliovi upeine lukkopesineen ja kahvoineen odottaa pääsyä uuteen elämään sisälle. Pulloja, pulloja, pulloja  - niitäkin löytyi ikihyviksi. Kumelan kannelliset lasipurkit muuten ovat mainioita kuivatuille tateille ja suppilovahveroille. Sokerik

Aamunäkymiä

Ihana oli herätä, kun aurinko paistoi makuuhuoneen ikkunasta täydeltä terältä. Kun avasin oven ulos, sieltä tuli vastaan kirpakan tuntuinen syyshenkäys. Ruoho on vielä vihreää ja kasvaa yhä, oikeastaan mistään muusta kuin ilman raikkaudesta ei voi päätellä, että ollaan jo hyvän matkaa syksyn puolella. Aamukahvia juodessani otin pari kuvaa keittiöstä ruokasaliin avautuvasta näkymästä. Ruokasaliahan ei ole vielä kunnostettu eikä sisustettu sen kummemmin. Verhotkin ovat edellisen asukkaan jäljiltä. Itse ajattelin rakennella tauluryhmiä, hankkia kattoon toisenlaisen valaisimen (ehkä kristallikruunun) ja verhoiksi tulee vaaleaa taftia, tietenkin. Verhot laskeutuvat lempeästi lattiaan saakka. Kipaisin makuuhuoneen kautta yläkertaan. Makuuhuoneessa kissamme Lumi oli jo aamunokosilla, joten eipä voinut päiväpeitettä asetella vuoteelle eikä häiritä häntä. Yläkerrassa kuvasin viikolla liisteröimäni tapetin. Huomatkaa, etteivät listat ole vielä asennettu, joten lopputulos on huomattavasti s

Välillä oikeissa töissä

Sorry, on venähtänyt muutama päivä viimeisestä päivityksestä. Juu, kyllä olen hieman rempannut, mutta enimmäkseen kuitenkin tehnyt kuvauskeikkoja pitkin Suomea. On näet oltava välillä ihan oikeissa töissä, jotta voisi taas ostaa remppatarvikkeita, maksaa laskuja, käydä kaupassa, syödä ja ASUA. Sain tapetoitua harmaalla Tapettitehtaan Pikkurokokoo-nimisellä tapetilla yläkerran yhden makuuhuoneen. Kuvan laitan huomenna. Kameran unohdin eräälle keikkamatkalle ja sain sen kyllä takaisin Matkahuollon kautta. Sitten se jäi autoon, josta en jaksanut sitä nyt hakea. Lupaan, että otan kuvan aamulla. Pientä laittoa siis tuohon muistipuoleen! Tänään olin aivan ihastuttavalla keikkamatkalla Merimaskussa, jossa tapasin suomalaisranskalaisen ystäväni. Hän esitteli minulle lumoavan huvilansa. Tein siitä juttua. On hyvä välillä nähdä, miten muut sisustavat. Vaikka itselle toisen tyyli ei sopisikaan, aina jää jotain muistiin, josta voi olla hyötyä omia sisustusratkaisuja tehdessä. Neuvoni onkin: älä

Inspiraatiomatkalla navetassa

Joskus pitää inspiroitua, jotta voisi jatkaa rutiinihommia. Menin kameran kanssa navettaan, joka pitäisi ehdottomasti siivota turhasta roinasta ennen talvea. Yksin enkä kaksinkaan siihen pysty  - tarvitaan talkoot. Otin jo talkoovakuutuksenkin siltä varalta. Navetassa, niin hienon kuin siitä kovalla työllä saisikin, on hurjan paljon tekemistä. Pelkästään kaiken maailman öljykanistereita  - jopa rikkihappoa löytyi nurkista. Kaiken mokomaksi katto vuotaa useasta kohtaa. Tyhjien pahvilaatikoiden takaa löytyi makean näköinen valkoinen ovi, joka johtaisi suoraan vadelmatarhaani.  Oven ulkopuolella vain kasvaa isoja pensaita, joten ei parane yrittää ulos ennen kuin pensaat on kaadettu. Kartanon vanhat ikkunat lepäävät rauhassa yhdessä karsinassa. Ostaisikohan kukaan niitä? Ruskean rustiikkisen oven otan talteen ja teen siitä vaikka kiskoilla kulkevan liukuoven erottamaan kodinhoitohuoneen kylppäristä. Viikatteita roikkuu kattopalkeista. Sähkökeskuksen raakalautaseinät ovat huomattavan