Siirry pääsisältöön

Inspiraatiomatkalla navetassa

Joskus pitää inspiroitua, jotta voisi jatkaa rutiinihommia. Menin kameran kanssa navettaan, joka pitäisi ehdottomasti siivota turhasta roinasta ennen talvea. Yksin enkä kaksinkaan siihen pysty  - tarvitaan talkoot. Otin jo talkoovakuutuksenkin siltä varalta.

Navetassa, niin hienon kuin siitä kovalla työllä saisikin, on hurjan paljon tekemistä. Pelkästään kaiken maailman öljykanistereita  - jopa rikkihappoa löytyi nurkista. Kaiken mokomaksi katto vuotaa useasta kohtaa. Tyhjien pahvilaatikoiden takaa löytyi makean näköinen valkoinen ovi, joka johtaisi suoraan vadelmatarhaani.  Oven ulkopuolella vain kasvaa isoja pensaita, joten ei parane yrittää ulos ennen kuin pensaat on kaadettu.

Kartanon vanhat ikkunat lepäävät rauhassa yhdessä karsinassa. Ostaisikohan kukaan niitä? Ruskean rustiikkisen oven otan talteen ja teen siitä vaikka kiskoilla kulkevan liukuoven erottamaan kodinhoitohuoneen kylppäristä.

Viikatteita roikkuu kattopalkeista. Sähkökeskuksen raakalautaseinät ovat huomattavan upeat erivärisine lautoineen.

Kiva sininen potkukelkka on nostettu kattopalkeille. Hyvä, sieltä saan sen talvella käyttöön. Karjakeittiön pesuallas tulee yläkerran keittiön altaaksi. Kaikenlaiset maatyökalut, joiden käyttötarkoitusta en pysty kuin arvailemaan, tulevat rustiikkikeittiön koristeiksi tai tuunailen niistä käyttöesineitä.

Mutta oi ja voi. En voi kerralla selvitä tästä. En myöskään malttaisi odotella ensi kevättä. Saisinkohan kyläläisistä talkooapua roinan siirtelyyn?
                                                         Mieli-ikkunani navetassa.
                                                       Ovi rustiikkiin kylppäriin.
                                                    Muuten vain kauniita.
                                       Tykkään tästä seinästä ja ovesta.
                                 Mehiläislaatikoita. Mitäs näillä tekisin?
                                    Rojun takaa löytyi ovi, joka vie vadematarhaan.
                                            Pyörät pitäisi pelastaa.
                                             Hyvä tietää, että talveksi on vauhdikas menopeli.
                                            Karjakeittiön allassysteemin vien yläkerran rustiikkiseen keittiöön.
                                                         Katsokaa näitä värejä!
                                  Navetan ovien takana asuu mennyt maailma.
                                     Holvikappelini ovensuu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattojen saumauksen uusiminen

Kunnostus tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n kanssa. Äidilläni oli tapana sanoa, että laiska se töitään luettelee. Sanonta pitää joskus paikkansa, mutta ei minun tapauksessani. Töiden luetteleminen kun kuuluu työni kuvaan. Blogin pitäjällä pitäisi olla aina uutta remonttitarinaa kehissä. Ja onhan sitä. Perjantaina aloitin uusia yläkerran suihkuhuoneen laattojen saumoja. Ne olivat niin huonot, että pahaa teki. Sain kuulla, että vesieristys oli kunnossa, joten uskalsin ryhtyä pikaremonttiin. Säästyin tällä kertaa täydelliseltä lattian purkamiselta ja uuden tekemiseltä. Siihen olisikin pitänyt palkata ammattilainen. Korostan, että kyseessä on pikaremontti, joka antaa hieman lisäaikaa lattian käytölle. Tarkoitus olisi laatoittaa suihkuhuoneen seinät ja lattia kokonaan uudelleen lähitulevaisuudessa nykyaikaisilla, makeilla laatoilla. Minun kuitenkin pitää saada kylpyhuone asialliseen kuntoon nopeasti, sillä yöpyjiä on tulossa yläkertaan jo kuukauden päästä. Jos tilassa on lattialämmitys

Portaiden kunnostus

Juttu tehty yhteistyössä Tikkurilan kanssa. Kiitän ohjeista. Portaat ovat nyt olleet viikon päivät käytössä. Ihmeelliseksi portaiden maalauksen teki se, että maali kuivui todella nopeasti. Ilmeisesti nopeasti käyttöön otettavien tilojen maalit ovatkin tehty ominaisuuksiltaan erilaisiksi  - näin arvelisin. Kaikkein työläin vaihe portaiden kunnostamisessa oli kokolattiamaton liiman irrottaminen ja pintojen hiominen pohjamaalia varten. Liima ei oikein irronnut millään konstilla. Hiomalaite vain siirsi liimamöykkyjä edes takaisin, mutta kiinni ne jäivät. Lopuksi tartuin puukkoon ja rapsuttelin aikani kuluksi jokaisen rapun liimasta ja kyllä aikaa kuluikin, voin tunnustaa. Päiviä ja viikkoja meni ja yhä rappuset olivat remontin alla. Lopulta päätin, että nyt riittää. Santapaperilla hioin raput vielä kertaalleen ja imuroin huolellisesti pölyt pois. Sitten otin käyttöön mainion Tikkurilan Maalipesu -tuotteen. Sillä sain melkoisen määrän likaa irtoamaan mielestäni jo täysin puhtaista po

Katon styrox-levyt irti

Valkoiset styrox-levyt, joissa on kohokuvioita  - jokainen maalla asunut ne tietää. Ainakin meidän rintamamiestalon kattoihin isä laittoi styroxia. Se oli lämmin, muuta ei kai haettukaan. Myös kartanon yläkerrassa on käytetty styroxia yhden huoneen katossa. Se on minun tuleva työhuoneeni. Olin jo osittain kunnostanut huonetta, poistanut lattiasta laminaatin, hionut alta löytyneen puulattian, maalannut sen osittain sekä maalannut myös paneeliseiniä. Kartanon ostajaehdokkaat olivat repineet pari styrox-levyä irti alla olevine pahveineen. Osa levyistä repsotti ikävästi, sillä ne oli huonosti kiinni pahvissa ja lautakatossa. Kuuntelin kerrankin asiantuntijoita enkä ryhtynyt repimään kaikkea kerralla pois. Okey, ostetaan sitten ne puuttuvat styroxit ja kärvennellään ei niin mieleisen katon kanssa loppuelämä. Aie osoittautui mahdottomaksi.  Menin tuttuun K-Rautaan ja kysyin, myyvätkö he styrox-levyjä. Ei myyty, mutta tilata kyllä voi. Piti tehdä uusi keikka ja tuoda malli mukana, niin ti