Syksyinen kierros ulkona tekee hyvää listojen maalaamisen vastapainoksi. Voisiko tylsistyttävämpää puuhastelua ollakaan kuin listojen maalaus? En ihan heti keksi. Siksi en ottanut siitä kuvan kuvaa. Maalasin kaikkiaan neljän huoneen listat: nurkkalistat, kattolistat, jalkalistat, ikkunalistat ja mitä kaikkia niitä voikaan olla.
Lisäksi maalasin harmaan huoneen päätyseinän peräti kolmeen kertaan valkoisella ja sen jälkeen vielä puolipaneeliseinän harmaaksi.
Välillä oli pakko ottaa lisäpotkua sisustamisesta. Kurkkailin nyt jo viittä vaille valmiiseen pikkukammariin (ainoastaan listat puuttuvat), ja suunnittelin sänkyjen paikkoja. Kiikutin pari mattoa lattialle ja sommittelin verhoja. Sitten perääntyminen kauemmaksi ja ihailua. Tunne oli sellainen, että olisi luvattomissa puuhissa eli pitikin äkkiä rientää taas maalausten pariin.
Lähimetsässä, jota nyt ei ihan metsäksi voi sanoa - paremminkin lehdoksi, metsäsaarekkeeksi, kiertelin ja huomasin, että maailman parhaasta puolukkapaikasta joku olikin jo ehtinyt kerätä marjat. Jätin ne hieman kypsymään pari viikkoa sitten. Niin suuria puolukoita en koskaan ole nähnyt. Ja niitä oli paljon pienellä pläntillä. No, ei tuo harmita. Ehkä se oli jonkun toisen vakiopaikka ja hänenkin löytönsä jo ennen minua.
Keräsin risuja ja käpyjä, joista kehittelen koristeita. Tänään niiden pariin. Pitäisi myös ehtiä tapetoimaan yläkerran ison huoneen yksi seinä ja hioa lattiaa. Pihakin vaatisi huomiota. Patio, jonka kunnostin kesällä on täynnä sembramännyn neulasia, vaahterat tiputtelevat lehtiään ja kaikenlaista silppua on riittämiin. Haravahommat, pensselihommat vai risuaskartelut? Siinäpä taas päivän kysymys. Muuten, tuo sana "pitäisi" on vakiosanojani nykyään.
Naapurin komeita heinärullia.
Kauniisti maalattu.
Navetan ovet.
Navetan seinustalla on pensas, jonka marjoja en tunnista.
Askartelumateriaalia metsästä.
Lisäksi maalasin harmaan huoneen päätyseinän peräti kolmeen kertaan valkoisella ja sen jälkeen vielä puolipaneeliseinän harmaaksi.
Välillä oli pakko ottaa lisäpotkua sisustamisesta. Kurkkailin nyt jo viittä vaille valmiiseen pikkukammariin (ainoastaan listat puuttuvat), ja suunnittelin sänkyjen paikkoja. Kiikutin pari mattoa lattialle ja sommittelin verhoja. Sitten perääntyminen kauemmaksi ja ihailua. Tunne oli sellainen, että olisi luvattomissa puuhissa eli pitikin äkkiä rientää taas maalausten pariin.
Lähimetsässä, jota nyt ei ihan metsäksi voi sanoa - paremminkin lehdoksi, metsäsaarekkeeksi, kiertelin ja huomasin, että maailman parhaasta puolukkapaikasta joku olikin jo ehtinyt kerätä marjat. Jätin ne hieman kypsymään pari viikkoa sitten. Niin suuria puolukoita en koskaan ole nähnyt. Ja niitä oli paljon pienellä pläntillä. No, ei tuo harmita. Ehkä se oli jonkun toisen vakiopaikka ja hänenkin löytönsä jo ennen minua.
Keräsin risuja ja käpyjä, joista kehittelen koristeita. Tänään niiden pariin. Pitäisi myös ehtiä tapetoimaan yläkerran ison huoneen yksi seinä ja hioa lattiaa. Pihakin vaatisi huomiota. Patio, jonka kunnostin kesällä on täynnä sembramännyn neulasia, vaahterat tiputtelevat lehtiään ja kaikenlaista silppua on riittämiin. Haravahommat, pensselihommat vai risuaskartelut? Siinäpä taas päivän kysymys. Muuten, tuo sana "pitäisi" on vakiosanojani nykyään.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.