Rakennuskonservaattori Museovirastosta kävi tutkimassa kattoja. Aiomme anoa apurahaa kattojen kunnostamiseen. Hän suositteli kuitenkin ensiavun antamista ennen talven tuloa myös toiseenkin porstuan kattoon.
Ajan saatossa maa on painunut ja avittamassa ovat olleet rakennuksessa lähes kiinni kasvavat vaahterat. Ne ovat työntäneet juurensa porstuan alle ja nostattaneet porstuaa väärään asentoon.
Ihmetystä talo on herättänyt alusta lähtien sillä, ettei katolla ole rännejä lainkaan. Vesi lorottelee sinne minne tahtoo. Tottakai se aiheuttaa vaikka mitä harmia. Miten näin hieno rakennus on voitu jättää ilman rännejä? Olen aivan huuli pyöreänä.
Eikun korjaamaan ja Ramirent jälleen apuun. Nostinta kun tarvitaan ja kiireesti. Onneksi tiilet ovat täysin ehjät. Mutta niiden alla onkin jo aikamoista purua, kun laudat ovat menneet tuusan nuuskaksi.
Jos apurahaa tulee, laitamme katon täysin kuntoon myös porstuoiden kohdalta ensi kesänä. Nyt teemme vain pikaremontin eli korjaamme vain välttämättömän. Hyvä näin. Enpä olisi uskonut pääseväni asumaan taloon, jossa ei ole rännejä.
Ja ne vaahterat. Niille tulee kyllä lähtöpassit, olkoot vaikka kuinka kauniita.
Tiilien alta paljastui tällainen näky.Kuinka porstuan katto onkaan voitu päästään tällaiseen alennustilaan?
Vaahterat eivätkä mitkään eläväiset saa kasvaa näin lähellä taloa. Ne tekevät vain tuhoa.
Onneksi Ramirent ja apu oli lähellä. Taustalla retrovaunu ja pihamökki.
Pika-apu porstuan katolle tuli tuiki tarpeeseen. Kohtahan on talvi.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.