keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kissan vai minun huone?

Harmaa huone, joka valmistui jo muutama viikko sitten, on väliaikainen työhuoneeni. Täällä kirjoitan ja ideoin lehtijuttuja. Työpöytä on viistottain ikkunan edessä. Näen ikkunasta vaahterat, joiden lehdettömät, mustat ja veistokselliset oksat hipovat ikkunaa, harmaan, usvaisen marraskuun maiseman ja maantien, jossa silloin tällöin ajaa auto useimmiten liian lujaa.

Kun huone valmistui, kissani Lumi aktivoitui. Olen pitänyt yläkerran ovea lukossa, ettei kissa pääsee likaamaan itseään liistereihin ja maaleihin. Jos ovi ei olisi lukossa, hän kyllä osaisi sen avata hyppäämällä kahvaan ja työntämällä kuonolla oven auki. Kamala huuto oven takana rupesi risomaan. Otin kissan huoneeseen. Kun yhden kerran otin, piti ottaa seuraavankin kerran. Kissa omi huoneen heti. Päiväunet maistuvat harmaassa huoneessa erityisen makeilta, tietenkin.

Kissa on ihmeellinen otus. Useimmiten kun päästän sen huoneeseen, se haluaakin heti pois. Kun päästän pois ja laitan yläkerran oven lukkoon, se alkaa maukua oven takana ja haluaa sisään. Kerran kokeilin, miten monta kertaa sama toistuu. Vakuutan, että monta. Kyllästyin lopulta itse kokeiluun. Meillä mennään kokonaan kissan ehdoilla. Ihan tyhmäähän se on, mutta omahan on vika, kun on tuollaiseksi kasvattanut.

Laskin, että olen jo ainakin kaksikymmentä vuotta elänyt ja nukkunutkin kissan ehdoilla. Kiti-poika eli lähes kaksikymmenvuotiaaksi, mutta asui meillä yli yksitoista vuotta. Tämä toinen, nyt jo 10-vuotias, on ollut pennusta lähtien "oma pieni mammanpoikani". Sängyssä kaikki yöt olen nukkunut kissan ehdoilla epämukavissa asennoissa, ettei vain kissa häiriintyisi. Viis minusta! Kissa valloittaakin yöllä melkoisen tilan itselleen oikaisemalla pitkin pituuttaan sängylle. Minä roikun sängyn sivulla.

Ensin kissa haluaa jalkataipeeseen, siitä se hivuttautuu jossain vaiheessa kainaloon ja lopullinen asento löytyy puolesta välistä, missä se levittäytyy. Näin on joka yö.

Kissa elää niin symbioosissa kanssani, että joskus kun se on hiljaa eikä sitä näy missään, valpastun heti ja huudan, Lumi, missä sä oot. Jos löydän kissan vetämässä sikeitä, en koskaan raaski herättää sitä. Toivoisin, että hän ajattelisi samoin.
                        Tässä tyypillinen Lumi-kissan nukkumisasento.
                                  Leikkihiiri pään päällä, so what?
                               Lumi mökillä.
                                   Päiväunilla.
                                    Lähikuva viime keväältä.
                                      Näin kaunis minä olen.
                                        Poseeraus mamman mieliksi hiiren kanssa.
                                    Harmaan huoneen uusi asukas taitaakin olla kissapoika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.

Antiikkipöydän öljyäminen

Saimme lahjoituksena suvulta Pertin isovanhempien talosta heille kuuluneen antiikkipöydän jostakin 1900-luvun alusta. Pöydän pinta oli pahoi...