Aurinko paistoi niin kauniisti kartanon sisäpihalle, että päätin tehdä toisen päivityksen tänään ja kuvata auringossa kylpevät porstuat.
Ostin tänään vanhan nurkkakaapin nettikirppikseltä. Sain kaupanpäälliseksi kasan virkattuja liinoja. Voi olla, että syy oli myös se, että kaappi ei ollutkaan "kaappipuuta", vaan jotain kevyttä levyä, tehty vain vanhan näköiseksi. Sitä on mahdotonta huomata kuin vasta livenä.Virkatut liinat hyvittävät tilannetta. Ja kyllä se kaappi ajaa tehtävänsä kunhan keksin sille paikan. Liinat laitoin tuulettumaan häkkyrään.
Iltaan asti aurinkoa täällä lännessä.
Pikkukuusi pääsi ruostuneeseen ämpäriin.
Takaa verannan seinällä on ajopuusta tehty koriste. Edessä pullot täynnä pihlajanmarjoja.Turvatarrat hieman häiritsevät tunnelmaa, mutta mitäpä et tekisi turvallisuuden eteen.
Nämä liinat sain kaupan päälle, kun ostin nurkkakaapin.
Kaunis kuvio.

Voi kiitos näistä ihanista kuvista! On niin ihana tulla tänne piipahtamaan ja levähtämään
VastaaPoistaopiskelujen keskeltä!
Ilo on minun puolellani. Kiitos kommentistasi.
Poista