tiistai 9. joulukuuta 2014

Minun aarteeni eivät ole rahallisesti arvokkaita

Aarre-sana on aika hankala. Kun puhun aarteista, ne voivat tarkoittaa ja usein tarkoittavatkin rikkinäisiä, ehkä jopa muiden hylkäämiä tavaroita. Kun esine on vanha, se saa minulta jo sen vuoksi arvoa. Kulho, jossa on säröjä, ei tosiaan haittaa minua mitenkään. Kirpputoreilla nyrpistellään rikkinäisille astioille, vaikka pohjassa olisi miten vanha piippuleima tahansa.
Minä en nyrpistä. En liioin kerää rikkinäisiä astioita nurkkiini, mutta jos kohdalle osuu oikein kaunis liemikulho, otan sen koristeeksi käyttöön.

Tyynynpäällisiä, joissa on käsinkirjaillut nimikirjaimet saavat minut huokaamaan. Paras löytö oli tyynynpäällinen varustettuna upealla B-kirjaimella. Baggehan siinä. Ristipistotyöt ovat suorastaan iki-ihania. Ruusutyynynpäällinen pinkkine ja liiloine kukkineen ei romanttisemmaksi voisi tulla. Pitsejäkin minulla on monenlaisia. Olen niitä saanut, perinyt ja löytänyt roskista. Lasitölkkejä pelastin kasapäin lapsuudenkodistani, joka myytiin.

Hopea- ja alpakkasirottimet, sokerisakset, haarukat, veitset ja lusikat laitan kulhoihin, joista käyn niitä katselemassa. Sokerisakset ovat mummoni peruja, lusikat ovat isoisien palkintoja hiihtokilpailuista, seiväskisoista, kuulantyönnöstä...

Entäpä vanhat puusukset? Niihin hurahdin jo lapsena. Koristakoon harmaan kammarin suksia tänä jouluna Airamin joulutähti.
                                                        Puusukset ja Airamin lumitähti.
 Pelastettavien joukkoon kuuluvat vanhat tyynynpäälliset. Tämä tyynyliina oli löydettäessä homeessa ja tein aikamoisen työn, kun laitoin sen kuntoon. B-kirjaimella kirjailtu tyynyliina on mökillä.
                                              Taito tämäkin.
                                              Ristipistotyöt ovat taas suosittuja.
                                       Posliinin pinta rakeilee. Kaunista.
                                           Risa, mutta minua se ei haittaa.
                                              Katseluesineitä kaapista.
                                             Olen myös pärekorifani.
                                            Pitsiliina pääsi verhoksi.
                                              Mummoni lasitölkki uudessa tehtävässään.

3 kommenttia:

  1. Hei! Bongasin hetki sitten SK:sta jutun teidän talosta. Olen jo jokin aikaa ihastellut, miten ihania rakennuksia ja pihapiiri Tuorsniemessä on ja mietiskellytkin, että liittyykö rakennuksiin historiaa ja asuuko niissä nykyisin joku - mukava löytää vastauksia! Alue on kyllä aivan ihana, yksi mitä olen vielä jäänyt miettimään, on että kuuluuko valkoinen kivitalo teidän pihapiiriin vai kenen/mikä se mahtaa olla? Rakennuksesta ei tielle näy oikein muuta kuin suuret havukoristeet oven molemmilla puolin, mutta todella kaunis joka tapauksessa on. Oman kodin hankkiminen on nyt ajankohtaista, niin olen kiinnostunut kaikesta rakentamiseen ja sisustamiseen liittyvästä :)

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla Sanna kiinnostuksestasi vanhoja rakennuksia kohtaan. Se on tauti, sen voin sanoa, mutta kyllä siitä voi parantua (hankkimalla vanhan talon). Moni on tullut minulle sanomaan, että huh, mikä työ minulla on edessäni. Vastaan, että työtähän juuri halusinkin! En valmista taloa, jossa voisi vain makoilla. Vieressä oleva valkoinen talo on asuttu. Oikein on mukava naapuri meidän kummallakin puolella. Mummoni aina sanoi, että hyvät naapurisuhteet ovat hyvin arvokkaat ja tekevät asumisesta onnellista. Pidetään siitä kiinni.

    VastaaPoista
  3. Juuri näinhän se on. Harmi, että kauniita vanhoja taloja on ihan todella vähän myynnissä, hyvän löydön olet kyllä tehnyt :)

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.

Antiikkipöydän öljyäminen

Saimme lahjoituksena suvulta Pertin isovanhempien talosta heille kuuluneen antiikkipöydän jostakin 1900-luvun alusta. Pöydän pinta oli pahoi...