Meille asennetaan parhaillaan upouutta ja nykyaikaista GSM-turvahälytysjärjestelmää. Koko Tuorsniemen mäki ja sen rakennukset tulevat turvajärjestelmän piiriin. Kovaääninen valosireeni viestittää myös naapureille ja lähiympäristöön kaikista epämääräisistä liikkeistä. Hyvä juttu, kerrassaan hyvä. No, tuossa jo kaverit naljailivatkin, että mahtavat luonnoneläimet, kuten supikoirat olla ihmeissään, kun valoja vilkkuu ja sireenit soi. Harvoin supikoirat ja hirvet kuitenkaan tulevat ovia ja ikkunoita kopeloimaan.Kotihälytin.fi
Kunnostus tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n kanssa. Äidilläni oli tapana sanoa, että laiska se töitään luettelee. Sanonta pitää joskus paikkansa, mutta ei minun tapauksessani. Töiden luetteleminen kun kuuluu työni kuvaan. Blogin pitäjällä pitäisi olla aina uutta remonttitarinaa kehissä. Ja onhan sitä. Perjantaina aloitin uusia yläkerran suihkuhuoneen laattojen saumoja. Ne olivat niin huonot, että pahaa teki. Sain kuulla, että vesieristys oli kunnossa, joten uskalsin ryhtyä pikaremonttiin. Säästyin tällä kertaa täydelliseltä lattian purkamiselta ja uuden tekemiseltä. Siihen olisikin pitänyt palkata ammattilainen. Korostan, että kyseessä on pikaremontti, joka antaa hieman lisäaikaa lattian käytölle. Tarkoitus olisi laatoittaa suihkuhuoneen seinät ja lattia kokonaan uudelleen lähitulevaisuudessa nykyaikaisilla, makeilla laatoilla. Minun kuitenkin pitää saada kylpyhuone asialliseen kuntoon nopeasti, sillä yöpyjiä on tulossa yläkertaan jo kuukauden päästä. Jos tilassa on lattialämmitys
Minkälaisia kokemuksia teillä on nyt vuoden jälkeen tästä kotihälytin.fi järjestelmästä? Hyviä / huonoa kokemuskia. Meillä hankinnassa / harkinnassa juurinkin kotihälytin.fi tarjoama järjestelmä.
VastaaPoistaKiitos kysymyksestä, Jari. Hälyttimien asentaminen ei ollut niin pikkujuttu, kuin oletimme. Siihen täytyykin varata aikaa. Hälytin myös alkuaikoina lähetti puhelimiimme kymmenittäin viestejä, että jotakin tapahtuu. Eli se oli yliherkkä. Pihassamme liikkuu villieläimiä, kettuja ym. joten liiketunnistin reagoi myös niihin, samoin itsesyttyvä valaisujärjestelmä. Usein olen yöllä herännyt siihen, että koko piha on valaistu, mutta ketään, ainakaan ihmistä ei siellä liiku. Ajan kanssa laitteen kanssa oppii elämään ja muistamaan ennen kaikkea sen, että kytkee sen pois päältä ennen kuin astuu sisään. Mutta mitäpä ei hyvän turvallisuuden eteen kestäisi.
PoistaKiitos vastauksesta. Meillä hälytinjärjestelmä on tulossa/suunnitteilla lähinnä sisätilojen valvontaa ei niinkään ulkoaluiden valvontaan eli ovi-ilmaisimet ulko-oviin ja varaston/autotallin oviin sekä liiketunnistimet sisätiloihin. Hyvä vinkki tuo laitteen poiskytkeminen. Lisäkysymys vielä. Miten teillä laitteiden langattomuus toiminut käytännössä?
PoistaMyös meillä on tietenkin ovi-ilmaisimet ja liiketunnistimet sisätiloihin. Langattomuus on toiminut moitteettomasti. Tarrat kannattaa laittaa ikkunoihin ja myös postilaatikkoon. Niiden teho on hyvä varsinkin jos niille on katetta eli talossa on oikea hälytinjärjestelmä eikä vain pelotintarrat, kuten yleensä.
Poista