Ennen kuin aloitan joulu- ja koristevalojen purun, otin kartanon puolikkaasta kuvan täydessä iltavalaistuksessaan. Kyllä valoilla saa ihmeitä aikaan. Hämärä peittoaa rakennuksen rapisevan maalin ja valot korostavat tilavuutta.
Onkohan kukaan laskenut, miten ison piikin jouluvalot tuovat sähkölaskuun? Täytyypä verrata marraskuun ja joulukuun laskuja. Ledien ei kuitenkaan pitäisi kuluttaa sähköä yhtä paljon kuin hehkulamppujen.
Lämmitykseen sähköä ei meillä mene, sillä toistaiseksi kartanon puolikas lämpiää öljyllä. Maalämpöön siirtyminen ei ollutkaan niin edullista kuin luulin. Näin suuressa rakennuksessa se olisi tullut maksamaan noin 30 000 euroa. Eipä tuollaisia rahoja kasva pihapuissa.
Menetin muuten aika paljon rahaa, kun tilasin öljyä väärään aikaan. Vähän aikaa siitä, kun olin tilannut, öljyn hinta laski reippaasti. Asiakas maksaa kuitenkin tilauspäivän hinnan mukaan. Pitäisikö tilata ihan pienissä erissä, niin ehtisi juosta halvimman hinnan perässä? Mutta tietenkin on niin, ettei öljyauto liikahdakaan, jos tekisin tuhatta litraa pienemmän tilauksen.
Ja nyt odotellaan sähkölaskua.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.