Läheisistämme vanhin on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Blogin päivittäminen ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Uutta asiaa en nyt saa aikaiseksi eivätkä remontit juurikaan etene tulevina kolmena viikkona.
Ainahan ja nimen omaan surun keskellä voi käydä lepuuttamassa ajatuksiaan aikaisemmin tekemiensä tunteita kasvattaneiden matkojen kuvien parissa.
Viimeksi vuosi sitten olin matkailukuningatar Päivikki Palosaaren omistamassa Taivaanvalkeissa vierailulla. Tunnen Päivikin jo vuosien takaa. Olen seurannut hänen elämäänsä ja kirjoittanutkin siitä. Tämä Lapin ja Levin voimanainen on saanut väkevät eväät elämäänsä syntymäpaikkansa Könkään kylän ja sen Taivaanvalkeiden tarunomaisista maisemista ja luonnosta. Vaikka Päivikki tekee kovaa bisnestä, siinä on melkoinen ripaus mukana aitoa läheisestä välittämistä. Hänen uusimpia ideoitaan seuratessa tuntuu kuin hän vain pohtisi, miten saa etelän turistin stressattuun olemukseen edes hetkeksi helpotusta ja mielenrauhaa.
Taivaanvalkeiden lumosta nauttii parhaillaan myös amerikkalainen näyttelijä David Hasselhoff. Hän on seurueineen varannut koko hotellin käyttöönsä.
Mutta nyt kuviin.
Taivaanvalkeisiin tuova tie.
Risueläimiä matkan varrella.
Taivaanvalkeiden pihapiiriin kuuluu runsaasti rakennuksia.
Ovikoriste Päivikin tyyliin.
Vanhan talon kaunetta ei voi kiistää.
Ei jälkeäkään kiireestä.
Rauhanmaa.
Pihalato ja paistinpannut.
Hotelli Hullu Poro.
Taivaanvalkeiden lyhtyrivistöt.
Näkymä on kuin sadusta. Ehkäpä näin onkin.
Tonttulan verannalla räiskyvät Lapin värit.

Osan otto. Todella, lohdullisia, rauhallisia näkymiä.
VastaaPoistaKiitos Tuula. Anoppini, todellinen Grand Old Lady poistui keskuudestamme.
VastaaPoista