Säntäilyä tämä päivä. Aamulla varhain, jo kahdeksalta, istuin sairaalan odotushuoneessa. Pian jo keuhkojeni toimintaa tarkkailtiin. Puhalsin ja puhalsin, hengitin kiihkeästi sisään ja rykäisin kerralla ilmat ulos putkeen. Mittari teki työtä käskettyä. Monta kertaa sama juttu. Nenä pyykkipojan tapaisella napsuttimella kiinni ja suuhun samanlainen suukappale kuin sukeltajilla. Helpostihan siinä ahtaanpaikan kammoiselle tulee tukala olo. Testattiin myös, tekeekö avaava lääke muutosta parempaan suuntaan. Ei tehnyt. Eli maalaisjärjellä pääteltynä: keuhkoissa ei pitäisi olla ainakaan suurta probleemaa.
Mutta se tärkein: paikkakunnan muutos ja raikas, puhdas maalaisilma on tehnyt minulle hyvää. Siitä tärkeimmästä - hengittämisestä, mikä pitää meidät osaltaan elossa - on tullut helpompaa. Vielä vuosi sitten tilanne oli toinen. Nyt selvästi keuhkoni toimivat paremmin. Tunnen sen myös jokapäiväisessä elämässäni. Astmakin on saatu kuriin.
Saasteeton ilma olisi kenelle tahansa hyväksi. Lomat maaseudulla, merenrannalla ja Lapin erämaissa ovat tärkeitä. Maalla asuvat eivät kenties osaa tarpeeksi arvostaa ympäristöään, koska se on liian itsestään selvä. Muualta tullut huomaa muutoksen itsessään ja terveydentilassaan melko pian.
Olin niin kiitollinen testeistä, että sain paljon ylimääräistä energiaa. Viime päivinä on ollut työrintamalla raskasta, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Ikään kuin minut olisi unohdettu tänne. Ehkä ajatkin ovat vaikeat, en tiedä.
Tartuin pensseliin ja kokeilin, miltä yläkerran kylppärin puunvärinen katto näyttäisi, jos sen maalaisi valkoiseksi. Vetäisin toisesta purkista mokkaväriä pikkukammarin oven viereen aulaan. Lopetin lyhyeen, sillä mielestäni mokka tekee aulasta liian synkän. Olisiko valkoinen sittenkin parempi väri? Nyt seinässä on edellisten asukkaiden valinta: vaaleankeltainen.
Poukkoilu jatkui. Mitäpä jos tekisinkin pullaa? Senhän minä osaan, mutta pullan tekeminen vaatii hieman aikaa. Tavallisesti en malttaisi millään jaksaa kohottaa taikinaa. Nyt jaksoin. Jätin taikinan aika löysäksi, jotta pullasta tulisi mahdollisimman kuohkeaa. Ja kyllähän siitä tuli. Tein jokaiseen pullaan kolon, johon pudotin voinokareen. Päälle ripottelin kanelia, mantelirouhetta ja morttelissa rouheaksi hakkaamani palasokeria.
Pullat paisuivat uunissa kaksinkertaisiksi ja ne paistuivat kylki toisen kyljessä uunissa. Kovin somaa. Keitin päiväkahvit ja tarjoilin ne itselleni karhunvatukkakuvioiduista Churchill-kupista.
Pullia tuli valtavasti. Pälkähti vielä päähän, että mukaville naapureille lähellä olevaan maalaistaloon täytyy ehdottomasti viedä lämpimäisiä. Pian olinkin naapurin ovella pullieni kanssa. Ennen joulua naapurin emäntä yllätti minut tuomalla kaksi maistuvaa rieskaa.
Hyvä kun ehdin kotiin takaisin jatkamaan kahvitteluja, niin naapurin emäntä lähetti tekstiviestin, joka lämmitti mieltäni lisää. "Minä ahmatti söin jo oman pullani ja tietenkin kylmän maidon kera! Kävin kurkkaamassa toisessa huoneessa, enpäs ollut ainoa, joka ahmi...Kiitos oli hyvää!!! Kiitos!!!"
Mietin, miksi kaupungissa ihminen käyttäytyy aivan eri tavalla. Ei siellä ole tapana soiteta naapurin ovikelloa ja yllättää herkuilla. Itsekään en harrastanut sellaista, vaikka asuin samassa talossa peräti 25 vuotta. Maalla asiat kuin asiat sujuvat luontevasti.
Pari päivää sitten toisella puolella asuva naapurini huikkasi kädellään ja huusi: "tuu kaffelle!" Pistäydyin ihanalla maitokahvilla ja tulin jatkamaan pihahommiani. Tämä emäntä oli leiponut sokeritonta mustikka-banaanipiirakkaa ruskeista ja ehdottoman terveellisistä vehnäjauhoista.
Mikäpä täällä on elellessä. Vielä kun työasiat saadaan kunnolla rullaamaan, en voi muuta kuin hymyillä.
Pullaa, pullaa ja vielä enemmän pullaa.
Kirpparikupit on nyt uudistettu. Maitokahvia ja lämmintä, itse tehtyä (lohtu)pullaa.
Pullan päällä pitää olla runsaasti tavaraa. Kaapista löytyi mantelirouhetta, kanelia ja palasokeria, jonka murskasin muruiksi morttelissa.
Kiilto on tärkeää. Mustat pisteet pinnan alla ovat rusinoita ja kardemumman muruja.
Kokeilu vain.
Väärän värinen mokka.
Mutta se tärkein: paikkakunnan muutos ja raikas, puhdas maalaisilma on tehnyt minulle hyvää. Siitä tärkeimmästä - hengittämisestä, mikä pitää meidät osaltaan elossa - on tullut helpompaa. Vielä vuosi sitten tilanne oli toinen. Nyt selvästi keuhkoni toimivat paremmin. Tunnen sen myös jokapäiväisessä elämässäni. Astmakin on saatu kuriin.
Saasteeton ilma olisi kenelle tahansa hyväksi. Lomat maaseudulla, merenrannalla ja Lapin erämaissa ovat tärkeitä. Maalla asuvat eivät kenties osaa tarpeeksi arvostaa ympäristöään, koska se on liian itsestään selvä. Muualta tullut huomaa muutoksen itsessään ja terveydentilassaan melko pian.
Olin niin kiitollinen testeistä, että sain paljon ylimääräistä energiaa. Viime päivinä on ollut työrintamalla raskasta, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Ikään kuin minut olisi unohdettu tänne. Ehkä ajatkin ovat vaikeat, en tiedä.
Tartuin pensseliin ja kokeilin, miltä yläkerran kylppärin puunvärinen katto näyttäisi, jos sen maalaisi valkoiseksi. Vetäisin toisesta purkista mokkaväriä pikkukammarin oven viereen aulaan. Lopetin lyhyeen, sillä mielestäni mokka tekee aulasta liian synkän. Olisiko valkoinen sittenkin parempi väri? Nyt seinässä on edellisten asukkaiden valinta: vaaleankeltainen.
Poukkoilu jatkui. Mitäpä jos tekisinkin pullaa? Senhän minä osaan, mutta pullan tekeminen vaatii hieman aikaa. Tavallisesti en malttaisi millään jaksaa kohottaa taikinaa. Nyt jaksoin. Jätin taikinan aika löysäksi, jotta pullasta tulisi mahdollisimman kuohkeaa. Ja kyllähän siitä tuli. Tein jokaiseen pullaan kolon, johon pudotin voinokareen. Päälle ripottelin kanelia, mantelirouhetta ja morttelissa rouheaksi hakkaamani palasokeria.
Pullat paisuivat uunissa kaksinkertaisiksi ja ne paistuivat kylki toisen kyljessä uunissa. Kovin somaa. Keitin päiväkahvit ja tarjoilin ne itselleni karhunvatukkakuvioiduista Churchill-kupista.
Pullia tuli valtavasti. Pälkähti vielä päähän, että mukaville naapureille lähellä olevaan maalaistaloon täytyy ehdottomasti viedä lämpimäisiä. Pian olinkin naapurin ovella pullieni kanssa. Ennen joulua naapurin emäntä yllätti minut tuomalla kaksi maistuvaa rieskaa.
Hyvä kun ehdin kotiin takaisin jatkamaan kahvitteluja, niin naapurin emäntä lähetti tekstiviestin, joka lämmitti mieltäni lisää. "Minä ahmatti söin jo oman pullani ja tietenkin kylmän maidon kera! Kävin kurkkaamassa toisessa huoneessa, enpäs ollut ainoa, joka ahmi...Kiitos oli hyvää!!! Kiitos!!!"
Mietin, miksi kaupungissa ihminen käyttäytyy aivan eri tavalla. Ei siellä ole tapana soiteta naapurin ovikelloa ja yllättää herkuilla. Itsekään en harrastanut sellaista, vaikka asuin samassa talossa peräti 25 vuotta. Maalla asiat kuin asiat sujuvat luontevasti.
Pari päivää sitten toisella puolella asuva naapurini huikkasi kädellään ja huusi: "tuu kaffelle!" Pistäydyin ihanalla maitokahvilla ja tulin jatkamaan pihahommiani. Tämä emäntä oli leiponut sokeritonta mustikka-banaanipiirakkaa ruskeista ja ehdottoman terveellisistä vehnäjauhoista.
Mikäpä täällä on elellessä. Vielä kun työasiat saadaan kunnolla rullaamaan, en voi muuta kuin hymyillä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.