Taas oli ihanaa herätä aurinkoon. Pääsen makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen sekä kirjaston että ruokasalin kautta. Aina kuljen ruokasalin kautta, koska sinne paistaa aurinko jos on paistaakseen. Tänä aamuna aurinko jälleen loisti ja järjesti saliin vaihtelevan valoshown.
Siivosin koko päivän eli tähän asti. Vaihdoin lakanat, pesin käytetyt lakanat (en sano likaiset, koska en pidä lakanoita likaisiksi asti) ja vein ne kuivumaan ulos. Mikä kiitoksen paikka. Asua maalla ja tuulettaa matot sekä kuivattaa pyykit ULKONA. Pyykkeihin tulee aivan erityinen tuoksu. Se tuo lapsuudenkodin mieleen. Talvellakin pakkasella äiti vei pyykit ulos ja siirsi ne koppuraisina loppukuivaukseen vintille. Siellä niistä vähitellen haihtui kosteus, mutta raikas ulkotuoksu jäi.
Missä yo-lakit? Siinäpä jokavuotinen kysymys. Tällä kertaa muistin paikan, johon olin ne laittanut säilöön. Matkalaukkuun ja vinttiin! Toin lakit salin pöydälle ruusumaljakon viereen. Siitä ne siirtyvät tänään klo 18 päähän. Jokohan sima on kellarissa kylmentynyt ja liiat hiivat haihtuneet? Se selviää muutaman tunnin päästä.
Oikein hauskaa vappua kaikille lukijoilleni!
Aamulla sali nauttii auringosta.
Palmu rakastaa kartanoa.
Minulla on aina salissa tuoreita ruusuja.
Lakit odottavat, kun kello lyö 18.
Kartanon nuori emäntä.
Kartanon nuori isäntä.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.