Viime viikolla jo kirjoitinkin jännittävästä patjapäivästä. Tosiaankin, Unikulman pakettiauto pyrähti pihaan ja toi yläkerran vanhoihin rauta- ja puusänkyihin uudenuutukaiset ihanat patjat, petauspatjat, tyynyt, täkit, lakanat ja tyynynpäälliset.
Oli hienoa seurata yrityksen työntekijöiden tekemisiä. Sanoin, että kyllä minä selviän patjojen purkamisesta ja niiden sovittamisesta sänkyihin. Ehdotustani ei otettu kuuleviin korviin, vaan miehet halusivat ehdottomasti purkaa tuotteet ja tarkistaa, ovatko kaikki patjat sopivia. He veivät myös kaikki ikävät muovit ja pakkausmateriaalit mennessään.
Itse olisinkin ollut hieman hukassa, sillä parissa sängyssä oli vain muutaman sentin heitot niin leveyksissä kuin pituuksissakin. Patjat tosiaan piti tehdä mittatilaustyönä.
- Se on meille tuttua, kun monet asiakkaat haluavat nukkua esimerkiksi mökeillä vanhoissa nostalgisissa sängyissä, tuumaili toimitusjohtaja Vesa Tuominen patjoja tilatessani.
Vuosikymmeniä vanhat patjat eivät ole enää kelvollisia nukkumiseen. Tai minä en ainakaan voisi nukkua - en kotona enkä vieraissa - likaisiksi ja nuhjuisiksi käyneillä patjoilla. Hotellissakin aina vilkaisen patjaa, jos se on vähänkin epämääräinen, en saa nukuttua hyvin. Patjoissahan voi olla vaikka mitä elämää...
No niin, tänään pääsin asettamaan viininpunaisen rautasängyn petauspatjaan aluslakanan ja pujottamaan täkkiin pussilakanan ja tyynyyn päällisen. Halusin valkoiset lakanat. Ne sopivat parhaiten harmaasävyiseen yläkerran vieraskammariin. Hauskaa, että Vesa oli valinnut täkeiksi ja tyynyiksi tuotteet UnikHotel, jotka sopivat nimenomaan mökki- ja hotellikäyttöön. Ehkäpä yläkerrassa toimii jo tänä kesänä parin viikon ajan pop-up -majapaikka. Hyvin arvattu.
Harmaan huoneen tapetti on niin rauhallisen unimainen, etten ole raaskinut vielä naulata seinään yhtään taulua. Päiväpeitteeksi löysin kirpparilta viidellä eurolla todella kauniin ja pehmeän viltin, jota voi käyttää myös varapeittona.
Yöpöydäksi toin varastosta harmaan puutarhapöydän. Japan-henkinen valaisin on myös aika vanha, hankittu 90-luvulla Ikeasta. Äidin hillopurkki toimikoon maljakkona ruusuille. Matkaikoni yöpöydällä tuokoon mielenrauhan. Tuoksukynttilä palakoon hetken ennen uneen vaipumista.
Kaikki muu vanhaa paitsi patja, petauspatja, tyyny, täkki ja lakanat.
Houkutteleva sänky, jossa kaikki perustuu puhtauteen ja hyvään oloon.
Eleetön sisustus sopii vieraskammarin henkeen. Tuoksukynttilä ja kynttiläteline Partylite.
Klassikko on oman luokkansa arvostettu vakiojousitettu peruspatja, joka on valmistettu käsityönä korkealaatuisista lämpökarkaistuista yksittäispakatuista pussijousista. Patjasta on saatavana kolmea eri kovuutta sekä irtopatjana että runkojoustinpatjana. Patja sopii erinomaisesti esimerkiksi kasvaville lapsille sekä silloin, kun nukkujat vaihtelevat kuten vierashuoneissa sekä mökillä
Petaaminen on ihanaa.
Petauspatjassa on vetoketju eli päällisen voi pestä.
Uutuuden - ei karheat vaan lähes silkinpehmeät - lakanat ovat Tencel-kuitua, joka vastaa ominaisuuksiltaan luonnonkuituja. Harmaan peitteen ostin kirpparilta viidellä eurolla.
Sininen matto on vain kokeilu. Neutraalisävyinen räsymatto tullee tilalle.

У меня есть много русских читателей. Вот
почему я люблю писать на своем родном языке , по крайней мере, названия и
небольшое отверстие текстов . На этот раз , поэтому , у меня был замечательный
старый железная кровать , которая стала на заказ новый матрас ( Unikulma /
Classic) , наматрасник , подушки , одеяла и простыни . Чистота и чувство
хорошегоприбаутки , когда дело доходит до хорошего сна .
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.