Siirry pääsisältöön

Riehuminen vaatii vastapainoa

Kun koko päivän paahtaa tuhatta ja sataa, on yhdeksän aikaan illalla verantakunnossa. Mitä se tarkoittaa? Sitä, että voi ja saa istahtaa kissan kanssa terassituoliin, katsella naapurin puolelle upean illan valopilviä, ja saa vain olla. En tarvitse televisiota, en radiota, en mitään muuta.

Kissani aavisti, että nyt on jotain erikoista: mamma istuu aivan rauhassa. Kissa hyppäsi syliin ja käpertyi tiiviisti vartaloani vasten. Hänkin tai nythän kuuluisi sanoa "sekin" oli väsynyt. Aivan tuntui, että kissani huokaisi syvään minun puolestani.

Kunnostus- ja sisustuspäivässä, open doors -tapahtumassa ja Prima-kattonäytöksessä 14.8. nähdään tietenkin ja ennen kaikkea katon tekemistä, mutta myös upea, kunnostamani ja sisustamani ulkohuussi, jossa upouusi Biolanin ulkokäymälä (vahdin, ettei kukaan käytä sitä ennen 14.8.) Ulkohuussi on todella vanha, kolmireikäinen, mutta nyt vain yhden reiän alle on asennettu biokäymälä. Ulkohuussin tyyli on rustiikki.

Seuraavaksi voidaan tutustua kynttiläkappeliini ja makasiinin kirppispuotiin. Yläkerrasta on kunnostettu ja sisustettu kolme huonetta, neljäs on silloin vielä tekeillä, mutta paikalla olijat saavat kyllä selvän kuvan, mitä on tulossa. Yksi huone: kreivin musiikkihuone, jonka läpi muihin huoneisiin mennään, on kunnostamatta. Samoin portaat ja ala-aula sekä kaksi salia, joita kuitenkin voi piipahtaa katsomassa, jos haluaa nähdä, miten joskus on eletty.

Muiden tilojen ovet ovat vielä kiinni tai voivat ne pysyäkin. Ei elämä ole pelkkää remonttia. Nyt on vuosi mennyt, enkä ole saanut aikaan mitään mainittavaa. Se mikä on tehty, on tehty lähes omin käsin mahdollisimman halvalla. Se voi myös näkyä. Oikeasti, olen jättänyt paljon kohtia, joihin en ole koskenut mitenkään, pessyt vain. Mutta tässä kohtaa sanon, että tyyli on köyhän perusoikeus.

Ilman yhteistyökumppaneiden (katso kohta "yhteistyössä") antamaa tuotetietoa ja apua en olisi pärjännyt.

Ihana kuutamo nyt, täysikuu ja heinäkuun viimeisiä päiviä viedään. Haikeaa? Ei yhtään. Elokuu on minun kuukauteni.
                              Verannalla vain olen ja katselen keltapunaista iltataivasta.
                                        Lumi on tarkkana. Pihalla hyppelee harakka.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattojen saumauksen uusiminen

Kunnostus tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n kanssa. Äidilläni oli tapana sanoa, että laiska se töitään luettelee. Sanonta pitää joskus paikkansa, mutta ei minun tapauksessani. Töiden luetteleminen kun kuuluu työni kuvaan. Blogin pitäjällä pitäisi olla aina uutta remonttitarinaa kehissä. Ja onhan sitä. Perjantaina aloitin uusia yläkerran suihkuhuoneen laattojen saumoja. Ne olivat niin huonot, että pahaa teki. Sain kuulla, että vesieristys oli kunnossa, joten uskalsin ryhtyä pikaremonttiin. Säästyin tällä kertaa täydelliseltä lattian purkamiselta ja uuden tekemiseltä. Siihen olisikin pitänyt palkata ammattilainen. Korostan, että kyseessä on pikaremontti, joka antaa hieman lisäaikaa lattian käytölle. Tarkoitus olisi laatoittaa suihkuhuoneen seinät ja lattia kokonaan uudelleen lähitulevaisuudessa nykyaikaisilla, makeilla laatoilla. Minun kuitenkin pitää saada kylpyhuone asialliseen kuntoon nopeasti, sillä yöpyjiä on tulossa yläkertaan jo kuukauden päästä. Jos tilassa on lattialämmitys

Portaiden kunnostus

Juttu tehty yhteistyössä Tikkurilan kanssa. Kiitän ohjeista. Portaat ovat nyt olleet viikon päivät käytössä. Ihmeelliseksi portaiden maalauksen teki se, että maali kuivui todella nopeasti. Ilmeisesti nopeasti käyttöön otettavien tilojen maalit ovatkin tehty ominaisuuksiltaan erilaisiksi  - näin arvelisin. Kaikkein työläin vaihe portaiden kunnostamisessa oli kokolattiamaton liiman irrottaminen ja pintojen hiominen pohjamaalia varten. Liima ei oikein irronnut millään konstilla. Hiomalaite vain siirsi liimamöykkyjä edes takaisin, mutta kiinni ne jäivät. Lopuksi tartuin puukkoon ja rapsuttelin aikani kuluksi jokaisen rapun liimasta ja kyllä aikaa kuluikin, voin tunnustaa. Päiviä ja viikkoja meni ja yhä rappuset olivat remontin alla. Lopulta päätin, että nyt riittää. Santapaperilla hioin raput vielä kertaalleen ja imuroin huolellisesti pölyt pois. Sitten otin käyttöön mainion Tikkurilan Maalipesu -tuotteen. Sillä sain melkoisen määrän likaa irtoamaan mielestäni jo täysin puhtaista po

Katon styrox-levyt irti

Valkoiset styrox-levyt, joissa on kohokuvioita  - jokainen maalla asunut ne tietää. Ainakin meidän rintamamiestalon kattoihin isä laittoi styroxia. Se oli lämmin, muuta ei kai haettukaan. Myös kartanon yläkerrassa on käytetty styroxia yhden huoneen katossa. Se on minun tuleva työhuoneeni. Olin jo osittain kunnostanut huonetta, poistanut lattiasta laminaatin, hionut alta löytyneen puulattian, maalannut sen osittain sekä maalannut myös paneeliseiniä. Kartanon ostajaehdokkaat olivat repineet pari styrox-levyä irti alla olevine pahveineen. Osa levyistä repsotti ikävästi, sillä ne oli huonosti kiinni pahvissa ja lautakatossa. Kuuntelin kerrankin asiantuntijoita enkä ryhtynyt repimään kaikkea kerralla pois. Okey, ostetaan sitten ne puuttuvat styroxit ja kärvennellään ei niin mieleisen katon kanssa loppuelämä. Aie osoittautui mahdottomaksi.  Menin tuttuun K-Rautaan ja kysyin, myyvätkö he styrox-levyjä. Ei myyty, mutta tilata kyllä voi. Piti tehdä uusi keikka ja tuoda malli mukana, niin ti