Siirry pääsisältöön

Telineiden pystytys on ammattilaisten hommaa

En voi muuta kuin ihmetellä tätä vauhtia. Neljä rotevaa miestä ilmestyi aamulla pihaan. Alkoi kuulua metallin kalinaa. Tein kaikessa rauhassa hommia  yläkerrassa, kun ikkunan taakse ilmestyivät telineet. He olivat edenneet jo ylös saakka. No, katolle mieli herroilla tekeekin, katon tekemisen ammattilaisia kun ovat.

Ikäpäivänä en olisi ottanut selkoa siitä metalliputkikasasta. Nyt taas on pakko sanoa: arvostan. Arvostan ammattilaisten työtä. Jokainen on omalla alallaan ammattilainen, minäkin sisustajana ja kirjoittajana, mutta he kattotyöntekijöinä.

Mutta eipäs nyt kehuta ennen aikojaan. Vanha katto pitää ensin purkaa uuden tieltä. Sitä varten pihaan on vielä mahdutettu lava. Harmi tietenkin, että myös hyvät tiilet rikkoontuvat, kun ne voimalla syöstään katolta lavalle. Suurin osa tiilistä on tietenkin huonoja, eihän muuten kattorempalle olisi aihetta.

Prima-rakentajat ovat asialla. Odotan innolla miltä huomenna ja varsinkin perjantaina näyttää, kun meillä on kattonäytös.

Eipä olisi parempaa säätä voinut toivoa kattorempalle. Aurinkoa, mutta ei liian kuumaa. Jos sataisi, epäilyttäisi laittaa märän alustan päälle uutta kattoa. Näin maalaisjärjellä ajateltuna.

                                           Ramirentin vuokratelineet, jotka kuljetti MTN Kuljetus.

                                        Prima-rakentajien Juha Kirvesmäki (oik.) alatelineillä.
                                                            Mitäs me huimapäät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattojen saumauksen uusiminen

Kunnostus tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n kanssa. Äidilläni oli tapana sanoa, että laiska se töitään luettelee. Sanonta pitää joskus paikkansa, mutta ei minun tapauksessani. Töiden luetteleminen kun kuuluu työni kuvaan. Blogin pitäjällä pitäisi olla aina uutta remonttitarinaa kehissä. Ja onhan sitä. Perjantaina aloitin uusia yläkerran suihkuhuoneen laattojen saumoja. Ne olivat niin huonot, että pahaa teki. Sain kuulla, että vesieristys oli kunnossa, joten uskalsin ryhtyä pikaremonttiin. Säästyin tällä kertaa täydelliseltä lattian purkamiselta ja uuden tekemiseltä. Siihen olisikin pitänyt palkata ammattilainen. Korostan, että kyseessä on pikaremontti, joka antaa hieman lisäaikaa lattian käytölle. Tarkoitus olisi laatoittaa suihkuhuoneen seinät ja lattia kokonaan uudelleen lähitulevaisuudessa nykyaikaisilla, makeilla laatoilla. Minun kuitenkin pitää saada kylpyhuone asialliseen kuntoon nopeasti, sillä yöpyjiä on tulossa yläkertaan jo kuukauden päästä. Jos tilassa on lattialämmitys

Portaiden kunnostus

Juttu tehty yhteistyössä Tikkurilan kanssa. Kiitän ohjeista. Portaat ovat nyt olleet viikon päivät käytössä. Ihmeelliseksi portaiden maalauksen teki se, että maali kuivui todella nopeasti. Ilmeisesti nopeasti käyttöön otettavien tilojen maalit ovatkin tehty ominaisuuksiltaan erilaisiksi  - näin arvelisin. Kaikkein työläin vaihe portaiden kunnostamisessa oli kokolattiamaton liiman irrottaminen ja pintojen hiominen pohjamaalia varten. Liima ei oikein irronnut millään konstilla. Hiomalaite vain siirsi liimamöykkyjä edes takaisin, mutta kiinni ne jäivät. Lopuksi tartuin puukkoon ja rapsuttelin aikani kuluksi jokaisen rapun liimasta ja kyllä aikaa kuluikin, voin tunnustaa. Päiviä ja viikkoja meni ja yhä rappuset olivat remontin alla. Lopulta päätin, että nyt riittää. Santapaperilla hioin raput vielä kertaalleen ja imuroin huolellisesti pölyt pois. Sitten otin käyttöön mainion Tikkurilan Maalipesu -tuotteen. Sillä sain melkoisen määrän likaa irtoamaan mielestäni jo täysin puhtaista po

Katon styrox-levyt irti

Valkoiset styrox-levyt, joissa on kohokuvioita  - jokainen maalla asunut ne tietää. Ainakin meidän rintamamiestalon kattoihin isä laittoi styroxia. Se oli lämmin, muuta ei kai haettukaan. Myös kartanon yläkerrassa on käytetty styroxia yhden huoneen katossa. Se on minun tuleva työhuoneeni. Olin jo osittain kunnostanut huonetta, poistanut lattiasta laminaatin, hionut alta löytyneen puulattian, maalannut sen osittain sekä maalannut myös paneeliseiniä. Kartanon ostajaehdokkaat olivat repineet pari styrox-levyä irti alla olevine pahveineen. Osa levyistä repsotti ikävästi, sillä ne oli huonosti kiinni pahvissa ja lautakatossa. Kuuntelin kerrankin asiantuntijoita enkä ryhtynyt repimään kaikkea kerralla pois. Okey, ostetaan sitten ne puuttuvat styroxit ja kärvennellään ei niin mieleisen katon kanssa loppuelämä. Aie osoittautui mahdottomaksi.  Menin tuttuun K-Rautaan ja kysyin, myyvätkö he styrox-levyjä. Ei myyty, mutta tilata kyllä voi. Piti tehdä uusi keikka ja tuoda malli mukana, niin ti