Avoimet ovet -päivä ja Prima-kattonäytös ovat ensi viikolla. Ihmiset voivat tutustua yläkerran jo kunnostettuihin ja sisustettuihin kolmeen huoneeseen (yksi työn alla ja yksi kunnostamatta) sekä alakerran kahteen kunnostamattomaan saliin.
Eilen huhkin toisessa salissa koko päivän. Salien välillä on liukuovet, jotka ovat pysyneet kiinni tähän saakka. Nyt nekin ovet ovat auki. Tein salista ravintolan. Siellä on nyt noutopöytä vanhan pietarilaisen flyygelin päällä sekä useita pikkupöytiä. Flyygeli toimii tilanjakajana. Sen takana ovat jugendsohva, muhkeat jugendnojatuolit ja muut huonekalut.
Mustien huonekalujen seuraksi oli pakko sekoittaa vaaleampaa puuta oleva astiakaappi, mutta lohdutuksena voin mainita, että tuokin kaappi on vähintään yhtä vanha, yli sata vuotta.
En ole enää niin tarkka, minkä värisiä puupintoja yhdistelen. Ja voidaanhan sopia, että olen tarkoituksella yhdistellyt joitakin asioita yhteen.
Näissä kuvissa ei vielä ole näytillä salin muut seinät, koska järjestelyt eivät ole vielä valmiit. Pitkällä sivulla ikkunoita vastapäätä on iso kirjahylly, kattoon saakka. Sen eteen tuon tallinvintille varastoidun tummansinisen tosipitkän penkin, jota en todellakaan pilaa millään maalilla.
Seuraavaksi valitsen saliin verhot. Ne tulevat olemaan kahisevat ja kiiltävät. Harmaat, uskoisin. Kuka ompelee? Valmisverhot eivät käy, sillä ne eivät riitä pituutensa puolesta.
Aurinkoista elokuun seitsemättä teille kaikille. On syntymäpäiväni. Ja silloin aina paistaa!
On siinä flyygelillä tehtävä. Katkaista huone ja toimia kahvikuppien pöytänä.
Virityksen jälkeen soitto alkaa ja kenties myös tanssi.
Palmutaulu ja oikea palmu.
Voisihan sitä ajatella salia ilman verhojakin...

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.