Siirry pääsisältöön

Uusi Prima-katto on tosiasia

Näin vain kävi, että kun tulimme kahdentoista päivän matkalta kotiin,  Prima-rakentajat olivat saaneet katon valmiiksi poissa ollessamme. Hieno tunne. Ja katto on todella upea. Tummanharmaa peltisaumakatto antaa ryhtiä koko kartanolle. Nyt vain kartanon seinät huutavat uutta maalia ja paikoin verhoilua. Sen aika tulee ensi keväänä, kun silloin taas laulamme: "Kevät toi kevät toi maalarin, kevät toi kevät toi hanslankarin ja rannoille hampparin".

Monet ovat arvuutelleet kattomme hintaa. Jääköön jotain kertomattakin, mutta muistattehan ensiarvion: n.44 000 ja rapiat päälle? Sen voi ottaa osviitaksi. Katon koko ja vaativuusaste tekevät omat lisänsä. Onhan meillä noita neliöitä -  viitisen sataa. Pienen talon katon uusiminen olisi varmaan tehnyt pienemmän laskun. Ja nyt kiireesti töitä tekemään, että laskut saadaan maksetuksi.

Niin, huomionarvoista oli se, että Prima-rakentajat olivat myös siivonneet kaikki remppajäljet lähtiessään. Siitä erityiskiitos heille.

Tässä upouudesta katosta muutama kuva, olkaapa hyvä.
                                               Upouusi Prima-katto.
                                 Kartanoon tuli kertarytinällä ryhtiä uuden katon myötä.
                                          Ihastelun aihetta uudessa katossa riittää.
                                      Piippukin uusittiin.
                                         Porstuan katot olivat täysin entiset, mutta eivätpä ole enää.
                                   Hyvä, että kattoremontti tehtiin ennen syksyn sateita.
                                         Tummanharmaa katto on minun valintani.
                                    Nytpä alkoivat seinät huutaa uutta maalipintaa.
                                                Viimeisen päälle veistetyt koristelistat.
                        Kartanon kunnostus edistyi huimalla harppauksella, kun katto uusittiin.

Kommentit

  1. Niin hieno! Suuri satsaus, mutta pitävä katto on ehdottoman tärkeä. Onnittelut. Nyt saavat syksyn sateet tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Satakoon ja paistakoon, katto on ja pysyy seuraavat kolme vuosikymmentä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattojen saumauksen uusiminen

Kunnostus tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n kanssa. Äidilläni oli tapana sanoa, että laiska se töitään luettelee. Sanonta pitää joskus paikkansa, mutta ei minun tapauksessani. Töiden luetteleminen kun kuuluu työni kuvaan. Blogin pitäjällä pitäisi olla aina uutta remonttitarinaa kehissä. Ja onhan sitä. Perjantaina aloitin uusia yläkerran suihkuhuoneen laattojen saumoja. Ne olivat niin huonot, että pahaa teki. Sain kuulla, että vesieristys oli kunnossa, joten uskalsin ryhtyä pikaremonttiin. Säästyin tällä kertaa täydelliseltä lattian purkamiselta ja uuden tekemiseltä. Siihen olisikin pitänyt palkata ammattilainen. Korostan, että kyseessä on pikaremontti, joka antaa hieman lisäaikaa lattian käytölle. Tarkoitus olisi laatoittaa suihkuhuoneen seinät ja lattia kokonaan uudelleen lähitulevaisuudessa nykyaikaisilla, makeilla laatoilla. Minun kuitenkin pitää saada kylpyhuone asialliseen kuntoon nopeasti, sillä yöpyjiä on tulossa yläkertaan jo kuukauden päästä. Jos tilassa on lattialämmitys

Portaiden kunnostus

Juttu tehty yhteistyössä Tikkurilan kanssa. Kiitän ohjeista. Portaat ovat nyt olleet viikon päivät käytössä. Ihmeelliseksi portaiden maalauksen teki se, että maali kuivui todella nopeasti. Ilmeisesti nopeasti käyttöön otettavien tilojen maalit ovatkin tehty ominaisuuksiltaan erilaisiksi  - näin arvelisin. Kaikkein työläin vaihe portaiden kunnostamisessa oli kokolattiamaton liiman irrottaminen ja pintojen hiominen pohjamaalia varten. Liima ei oikein irronnut millään konstilla. Hiomalaite vain siirsi liimamöykkyjä edes takaisin, mutta kiinni ne jäivät. Lopuksi tartuin puukkoon ja rapsuttelin aikani kuluksi jokaisen rapun liimasta ja kyllä aikaa kuluikin, voin tunnustaa. Päiviä ja viikkoja meni ja yhä rappuset olivat remontin alla. Lopulta päätin, että nyt riittää. Santapaperilla hioin raput vielä kertaalleen ja imuroin huolellisesti pölyt pois. Sitten otin käyttöön mainion Tikkurilan Maalipesu -tuotteen. Sillä sain melkoisen määrän likaa irtoamaan mielestäni jo täysin puhtaista po

Katon styrox-levyt irti

Valkoiset styrox-levyt, joissa on kohokuvioita  - jokainen maalla asunut ne tietää. Ainakin meidän rintamamiestalon kattoihin isä laittoi styroxia. Se oli lämmin, muuta ei kai haettukaan. Myös kartanon yläkerrassa on käytetty styroxia yhden huoneen katossa. Se on minun tuleva työhuoneeni. Olin jo osittain kunnostanut huonetta, poistanut lattiasta laminaatin, hionut alta löytyneen puulattian, maalannut sen osittain sekä maalannut myös paneeliseiniä. Kartanon ostajaehdokkaat olivat repineet pari styrox-levyä irti alla olevine pahveineen. Osa levyistä repsotti ikävästi, sillä ne oli huonosti kiinni pahvissa ja lautakatossa. Kuuntelin kerrankin asiantuntijoita enkä ryhtynyt repimään kaikkea kerralla pois. Okey, ostetaan sitten ne puuttuvat styroxit ja kärvennellään ei niin mieleisen katon kanssa loppuelämä. Aie osoittautui mahdottomaksi.  Menin tuttuun K-Rautaan ja kysyin, myyvätkö he styrox-levyjä. Ei myyty, mutta tilata kyllä voi. Piti tehdä uusi keikka ja tuoda malli mukana, niin ti