Pysyin tikkaiden kolmannella rapulla. Pää ei haljennut eivätkä jalat katkenneet. Saumaukset sen sijaan ovat kunnossa. Sanoisinko, että en ihan äkkiä keksi kauniisti sanottu kenkumpaa hommaa. Tehty mikä tehty. Tulos voi läheltä katsottuna olla kamala, kaukaa ja ilman laseja katsottuna ihan hyvän näköinen. Piste.
Lakaisin lattian ja otin suojapaperit pois. Sen jälkeen vedin vielä mönjää eli Kiillon vesieriste Kerafiberiä tiilten alapuolelle jääneeseen osaan. Siinä kohdallahan oli lauta pitämässä tiilille tukea.
Parin tunnin päästä vedän vielä toiseen kertaan.
Mittalin, miten seinän edustalle mahtuvat tiskipöytä, liesi ja työtaso. Vaikka ahtaan näköiseltä näyttää, peräti 120 cm pituinen työtaso/pöytä mahtuu hellan viereen ulottuen tapettiseinään. Ei siis mitään hätää. Tapettiseinälle tulee makasiinin vintiltä aivan ihastuttava pitkä puinen ja veistämällä koristeltu lautas/astiahylly. Käyn sen tänään repimässä seinästä irti.
Tiskipöydän raakalautajalat maalasin jo aiemmin tummanharmaiksi. Ostin Ikeasta tosi kivan ison mustan hanan 25 eurolla supertarjouksesta.
Ruokapöydäksi haluaisin antiikkisen barokkipöydän sotkemaan navettatyyliä. Pöytä lojuu tallinvintillä orvon näköisenä. Kavereiksi petroolinturkoosin väriset tuolit. Liesikin on valmiina. Se tulee meidän entisestä Tampereen-asunnosta, josta kirjoitin kirjankin Sisustus luo kodin (WSOY).
Juttu on tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n ja Wienerberger Oy:n kanssa.
Karjakeittiön tiskipöytä on jo kovin halukas puhdistautumaan rojusta ja asettumaan taloksi paikalleen.
Kyllä tämä sotta tästä pian poistuu.

Nonni, se on siinä! Remontissa ikuisuuskin on rajallinen. Rinta rottingilla kohti uusia koettelemuksia :D
VastaaPoistaNäinhän se on. Rinta rottingilla kuvaa täsmälleen työasennettani silloin, kun työtuulella olen. Kun into sammahtaa, rinta menee kasaan.
VastaaPoista