Nyt se alkoi: yläkerran tulevan keittiön lattian laatoitus! Kerralla edettiin huima askel remontissa, kun saatiin laatat laitetuksi - ainoastaan leikkausta vaille olevat laatat jäivät laittamatta, koska huomasimme, etteivät laatat katkea säntillisesti tavallisella käsileikkurilla. Tarvitaan timanttileikkuri ja vesiallas. Maanantaina jatketaan, kun ensin kiiruhdan Ramirentiin vuokraamaan leikkuria.
Saumalaastin tilasin eilen Kiillolta ja odotan laastia saapuvaksi viimeistään tiistaina. Keittiöstähän laatoitetaan vain toinen puoli eli kaminan ja keittiöosan edustat ja aluset. Muu osa jää puulle, jonka maalaan valkoiseksi. Keittiöstä tulee siis selkeästi mustavalkoinen emäntänsä lailla.
Juttu on tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n kanssa.
Isot tummanharmaat laatat ovat asettuneet keittiön lattialle.
Saumaan laatat maanantaina tai tiistaina.
Kiilto toimitti lattialaattalaastin.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.