maanantai 12. lokakuuta 2015

Tiiliseinän saumausta urakalla

Nytpä taas tiedän, mitä on työ vuorotta tai urakalla. Lähes neljä tuntia yhteen menoon saumasin yläkerran tulevan keittiön seinää. On se vaan maailman hitainta puuhaa, vaikka otin rennon otteen ja kehitin mielestäni nopean saumaustavan. Tärkeintähän on, että laasti on sopivan jäykkää. Löysä laasti roiskuu ja sottaa. Myös sopivan jäykkä laasti sottaa. Pölyä ja laastin rippeitä on lattialla kerros.

Kippasin ensin isolle metalliselle lastalle laastia, josta työntelin sitä saumausraudalla rakoihin. Joskus kävi niin hyvä tuuri, että laasti upposi kauniisti sisään ja kertasivelyllä jäi kauniiksi ja tasaiseksi. Tosin tuon tasaisuuden myöhemmin rikoin parin sentin levyisellä puutikulla rosoisemmaksi, jotta saumaus näyttäisi vanhalta. Wienerbergerin käsinlyödyillä Retro de Namur -sisustuslaatoillahan on tarkoituskin  luoda vanhanaikaisen tiiliseinän tunnelma.

Pystyvälit olivat kaikkein hankalimmat, sillä saumausrautani kahva oli liian pitkä. Lyhyempi kahva olisi antanut mahdollisuuden tarkempaan työskentelyyn. Kun laasti oli hieman kovettunut, kävin vielä läpi kaikki saumaukset ja tökin epämääräisiä kohtia peukalolla tiiviimmäksi. Ihan talonpoikaisjärkeä käytin avukseni.

Nyt joku voi taas tuumata, että onpa huonosti tehty. Voi olla, mutta taas sanon yhden asian: kun itse tekee, tulosta ei voi muuksi muuta, eikä ketään voi haukkua. Kukapa nyt itseään moittisi!
Tästä tulee mieleen äitini, joka joskus tiskatessaan särki astian. Vaikka astia oli kuinka kaunis, sanotaanko vaikka juhlapyhinä käytetty kahvikuppi, hän ei sanonut sanaakaan eikä varsinkaan moittinut itseään. Kun sitten minulta särkyi jokin astia, moitteet olivat kovat. "Opettele tiskaamaan niin, etteivät astiat rikkoonnu!", äiti komensi. Kerran sitten päätin sanoa, että on se kumma, kun et koskaan itseäsi moiti, vaikka sinultakin särkyy samalla tavalla astioita. Siihen se asia sitten jäi.

Minulle tuli kaikkia mahdollisia asioita mieleen saumatessani. Kai se on sitten sitä terapeuttista hommaa. Eniten valkoinen laasti muistutti kermavaahtoa ja saumausrauta veistä, jolla levitän ja tasoitan kermavaahtoa täytekakun päälle. Joskushan se onnistuu kertaheitolla. Silloin ei pidä mennä sorkkimaan enää parannellakseen kädenjälkeään. Nimittäin, jos alkaa parannella, kermavaahto käy hankalammaksi ja tuloksena on epämääräisen nuhruinen pinta. Olette varmaan huomanneet saman asian.

Lopettin tältä päivältä, sillä alkaa tulla pimeä, enkä tykkää sähkövalossa työskentelystä. Sitä paitsi seuraavaksi pitää kiivetä laastin kanssa jakkaralle yltääkseen tiiliin. Jo taloustikkaiden  ensimmäisellä rapulla tunnen korkeanpaikan kammoa.
Työ on kuitenkin saatava pian päätökseen, jotta astiapöydän, hellan ja liesituulettimen asennus voidaan tehdä. Niin, sitä ennen pitää laittaa ne lattialaatat! Keittiön kunnostus on menossa erääseen lehteen, joten kiirettä pitää. Keittiö on kohta vuoden ollut teon alla. Se on liian kauan, mutta on tässä muita paikkoja sitten laitettu kuntoon sitäkin enemmän.
Sisustaminen ei minulta kauan vie, sillä kaikki on valmiiksi suunniteltu ja kaikki huonekalut löytyvät omista varastoista.

Juttu on tehty yhteistyössä Wienerberger Oy:n ja Kiilto Oy:n kanssa.
                                            Tiiliseinän saumaaminen on maailman hitainta hommaa.



                              Huomenna kiivetään jakkaralle ja saumataan yläosa.
                              Uunin muurissa on vanhoja sanomalehtiä ja tapetteja. Jätän ne näkyviin.

                                   Tapetoidulla seinällä on jo koriste, joka löytyi vintiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.

Antiikkipöydän öljyäminen

Saimme lahjoituksena suvulta Pertin isovanhempien talosta heille kuuluneen antiikkipöydän jostakin 1900-luvun alusta. Pöydän pinta oli pahoi...