Yläkerran keittiössä on vanha UPO-kamina. Etsin siihen tulenkestäviä luukkuja. Nyt kamina on varustettu heppoisilla ritiläluukuilla, jotka kissakin osaa aukaista säpistä. Lumi-kissani jo käväisikin kaminan sisällä ja nokesi itsensä pahasti. Shampoopesukaan ei puhdistanut täysin valkoista turkkia.
No, mitäs tänään tehtiin? Maalasin pahasti lohkeilleen muurin valkoisella maalilla. Tikkurilalta oli parahiksi tullut markkinoille tähän hommaan täsmätuote: MUURI TAKKA- JA PALOMUURIMAALI.
Ennen maalausta muurin ongelmakohdat eli lohkeilut piti tasoittaa. Se tehtiin Kiillon FLOORFIX LATTIALAATTALAASTILLA, koskapa sitä oli jäänyt sen verran lattian toissaviikkoisesta laatoituksesta.
Olin jo aiemmin säästänyt muurin sivuseinän tilkkeet eli kaikenlaista paperia, tapetinpätkää ja sanomalehdensivua oli liimattu muuriin kiinni ennen kuin siihen oli asennettu peitelevy. Tätä en ymmärtänyt lainkaan. Miksi puulevyä oli laitettu muuriin kiinni ja miksi palomuurirako oli täytetty.
Minusta tuo seinä on niin hieno, että se saa jäädä muistoksi vanhasta ajasta. Muuriin on liimattu jopa kuolinilmoituksia. Sivelin vain maalia sinne tänne peittämään paljaaksi jääneitä harmaita laastikohtia.
Muuri vaatii vielä toisen maalauskerran.
Vaikka keittiö ei ole vieläkään täysin valmis (enää puuttuu lattian toisen puolen maalaus mustalla, toinenhan on mustaa laattaa), aloin jo keräillä sisustustavaroita keittiön valmiimmalle puolelle. Pari kuvaa voin tähän laittaa, mutta herkut jätän näyttämättä siihen asti, kun juttu on ilmestynyt lehdessä.
Savo Designin ihana liesituuletin malliltaan C-52 musta, on saatu myös paikalleen tiiliseinää vasten, mutta sähkömiehen pitää vielä kytkeä piuhat paikalleen. Työpöydäksi noukin vintiltä 60-luvun pöydän, johon tulee mm. mikroaaltouuni.
Juttu on tehty yhteistyössä Kiillon, Savon, Tikkurilan ja Wienerbergerin kanssa.
Muuri ennen nurkkien maalausta.
Aika hienoja vanhoja tapetteja muurissa kiinni. Saavat jäädäkin paikalleen.
Ensimmäisen maalauskerran jälkeen. Olen jättänyt tarkoituksella pinnan epätasaiseksi.
Sivelin muurimaalia hieman myös tapettien ja lehtisivujen väliin.
Sotkua vielä riittää. Kaminan luukut pitää uusia.
Uusi täsmätuote on tullut markkinoille.
Navetasta löytyi vanha koristelista, joka löytää vielä paikkansa.

Hyvä tulee. Kiitos vinkistä. Muuri on juuri se maali, jolle on nyt käyttöä mökillä. Saan vihdoin siistittyä muutaman repsottavan kohdan.
VastaaPoista