Fiilistelen jo täysillä yläkerran lattialistoja valmista vaille keittiöni sisustusta. Tänään noudettiin ulkokatoksen alla virttynyt vanha puulaatikko, jossa toden totta aika näkyy. Laatikon kannesta löytyy useaa eri väriä, mutta täysin sattumaa, että ne stemmaavat keittiöni väreihin, tapettiin ja vanhaan uunin muuriin.
Ruosteinen vaaka ja antiikkinen marjanpoimuri löysivät paikkansa puulaatikon päältä. Tähän asti ne ovat levänneet vuosikymmeniä käyttämättöminä, yksinäisinä ja poissa ihmisten silmissä jossain varaston nurkassa. Olen kuitenkin niitä kuljettanut mukanani koko elämäni, joten siinä mielessä niitä ei ole hyljätty, vaan pantu sivuun odottamaan TÄTÄ PÄIVÄÄ!
Huomenna viimeistellään sisustusta, laitetaan liesituulettimen pöntöt ilmastointikanavaan kiinni ja kehitellään jostakin kaappitilaa kattiloille ja astioille. Kaikki eivät voi olla esillä avohyllyillä.
Tapetti "Kukko" Pihlgren & Ritola.
Juttu tehty yhteistyössä Tapettitehdas Oy:n kanssa.
Puulaatikkoon vielä klapit, niin kaikki on täydellistä.
Ruosteinen ja rouhea on minun mieleeni.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.