Tämän pienen joulutarinan myötä haluan jakaa lämmintä joulumieltä kaikille läheisilleni ja blogin lukijoille.
Viime viikolla huomasin nettihuutokaupasta, että myytävänä on vihreä kynttilänjalka, joka toi minulle kaihoisat muistot vuosikymmenten takaa. Olin alle 10-vuotias ja halusin äidiltä saamillani joululahjarahoilla ostaa kylän pienestä sekatavarakaupasta kaksi aivan ihastuttavaa vihreää kynttilänjalkaa. Ne söivät pienen tytön lahjarahabudjetista lähes kaiken, mutta silti ostin ne äidilleni. Silloin ei tuon taivaallista ajateltu, kuka oli suunnittelija ja mikä mahtoi olla Iittala. Mutta Iittalan ja Kaj Franckin suunnittelemathan nuo Kartio-kynttilänjalat ovat.
Muutamaa päivää aiemmin olin löytänyt kirpparilta kirkkaanvärisiä Kartioita pilkkahinnalla, mutta vihreään sisältyivät muistot lapsuudenjouluista ja äidistäni. Eikä tämäkään kynttilänjalka kallis ollut, euron vain. Lähes hävetti maksaa niin vähän, kun postimaksukin oli lähes kuusi euroa. Sitä ihmettelin suuresti, että jotkut ihmiset, kuten tämä Sari-myyjä jaksavat viestitellä ostajan kanssa ja pohtia, miten kynttilänjalka parhaiten kulkee Mäntsälästä Poriin saakka. Euro on niin pieni raha, että eihän se ole mitään, kun laskee, että ihminen vielä pakkaa ja vie postiin tuotteen ja hoitaa asian loppuun. Eihän tuosta mitään jää vaivanpalkkaa.
Sari kuitenkin lohdutteli minua ja sanoi, ettei huolta. Hänelle nettihuutokaupassa myyminen on harrastus, josta tulee hyvä mieli. Hän kertoi juuri myyneensä pienellä rahalla hyvän patjan nuorelle äidille ja tämän perheelle. Kun hän kuuli tuon oman tarinani kynttilänjalasta, hänelle tuli siitäkin hyvä mieli. Raha ei siis ole kaikille ihmisille kaikkein tärkein asia, vaan ihmisläheisyys.
Tottahan toki saisin näitä vihreitä kynttilänjalkoja itselleni maksamalla esimerkiksi kymmenen euroa. Minulle onnea tuotti se, että hinta oli vain euron.
Tässä tarinassa on kuitenkin toinenkin hyvä asia: En aio myydä tätä kynttilänjalkaa. Kirkkaanvärisistä voin luopua surutta ja muista parilla kymmenellä sentillä hankkimistani.
Valoisaa Joulua!
Muistoja herättävä kynttilänjalka komeilee keskellä.
Paketti tuli parissa päivässä perille. Kiitos Sarille ja Matkahuollolle.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.