Kun yläkerrassa näyttää jo aika valmiilta lukuun ottamatta musiikkihuonetta ja käytävää, siirryn vähitellen remppaamaan alakertaa.
Jätän keväälle vierasaulan ja kodinhoitohuoneen kiveä jäljittelevän muovimaton irrottamisen, sillä alta ei löytynytkään lankkulattiaa, vaan levyt. Niiden alla ei tietämäni mukaan ole kunnollista lattiaa, joten ratkaisuksi pitäisi kehitellä aivan jotain muuta. Onko se sitten parketin asentaminen aulaan ja kodinhoitohuoneeseen laatta, mene ja tiedä.
Katse osui näitä miettiessä vanhoihin oviin ja kynnyksiin. Vanhojen talojen kunnostajat ja varsinkin sisustuslehdissä toimittajat vakuuttelevat kuluneisuuden puolesta. "Miten kauniita ovat maaleistaan rapistuneet ovet ja elämän jälkiä jättäneet kuluneet kynnykset." Niin minunkin mielestäni, mutta entäpä nämä - katsellaan yhdessä.
Ensin pesin kuistin, eteisen ja aulan ovet. Oikein jynssäsin kynsin ja hampain, kun piintynyt lika ei muuten lähtenyt. Olinko tosiaan jättänyt ovet pesemättä kun muutimme? Ainakin kymmeniä ovia pesin, voi olla, että nämä ovet jäivät sittenkin jynssäämättä.
Vaihdoin vettä pari kertaa ja aina vain mustaa... Maaliakin ropisi lattialle aika paljon.
Luulenpa, että olette kanssani samaa mieltä: ovet on käsiteltävä uudelleen, rapsutettavat huonot kohdat kunnolla, hiottava ja maalattava uudelleen. Entäpä kynnykset? Maalistaan kulunut kynnys on hieno, mutta aulan kynnys on kaikkea muuta kuin kaunis. Pesunkin jälkeen se näyttää pelkästään likaiselta.
Juhlasalin ikivanhoissa peili- ja pariovissa on myös rumia viiruja ja maalirohtumia. Jos päätän kunnostaa ovet, se on suuri urakka. Jää pakostakin kevääseen, sillä eteisissä ei ole tarpeeksi lämmintä maalausta ajatellen.
Saleja voisi talven aikana kunnostaa tapetoimalla osan seinistä, osan voisi maalata.
Ainakaan työt eivät lopu, se on varma.
Pikkueteisestä kuistille vievä ovi. Pesty, mutta rapistunut maaleistaan.
Vierasaulasta pikkueteiseen ja kuistille vievät pariovet.
Hienot omalla tavallaan.
Pitänee rapsutella irtoavat maalit pois, hioa ja maalata uudelleen.
Kunnostettavia ovia riittää omiksi tarpeiksi.
Eteisten välinen kynnys on niin kulunut maaleistaan, että se on likaisen näköinen, vaikka se on jynssätty juuriharjalla.
Jätän keväälle vierasaulan ja kodinhoitohuoneen kiveä jäljittelevän muovimaton irrottamisen, sillä alta ei löytynytkään lankkulattiaa, vaan levyt. Niiden alla ei tietämäni mukaan ole kunnollista lattiaa, joten ratkaisuksi pitäisi kehitellä aivan jotain muuta. Onko se sitten parketin asentaminen aulaan ja kodinhoitohuoneeseen laatta, mene ja tiedä.
Katse osui näitä miettiessä vanhoihin oviin ja kynnyksiin. Vanhojen talojen kunnostajat ja varsinkin sisustuslehdissä toimittajat vakuuttelevat kuluneisuuden puolesta. "Miten kauniita ovat maaleistaan rapistuneet ovet ja elämän jälkiä jättäneet kuluneet kynnykset." Niin minunkin mielestäni, mutta entäpä nämä - katsellaan yhdessä.
Ensin pesin kuistin, eteisen ja aulan ovet. Oikein jynssäsin kynsin ja hampain, kun piintynyt lika ei muuten lähtenyt. Olinko tosiaan jättänyt ovet pesemättä kun muutimme? Ainakin kymmeniä ovia pesin, voi olla, että nämä ovet jäivät sittenkin jynssäämättä.
Vaihdoin vettä pari kertaa ja aina vain mustaa... Maaliakin ropisi lattialle aika paljon.
Luulenpa, että olette kanssani samaa mieltä: ovet on käsiteltävä uudelleen, rapsutettavat huonot kohdat kunnolla, hiottava ja maalattava uudelleen. Entäpä kynnykset? Maalistaan kulunut kynnys on hieno, mutta aulan kynnys on kaikkea muuta kuin kaunis. Pesunkin jälkeen se näyttää pelkästään likaiselta.
Juhlasalin ikivanhoissa peili- ja pariovissa on myös rumia viiruja ja maalirohtumia. Jos päätän kunnostaa ovet, se on suuri urakka. Jää pakostakin kevääseen, sillä eteisissä ei ole tarpeeksi lämmintä maalausta ajatellen.
Saleja voisi talven aikana kunnostaa tapetoimalla osan seinistä, osan voisi maalata.
Ainakaan työt eivät lopu, se on varma.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.