Hiljaiseloon on syynsä. Kovat pakkaset koituivat kohtalokseni. Ensin jäätyi alakerran kylppärin ja kodinhoitohuoneen putket. Tilasimme putkimiehen, kun omin konstein hiustenkuivaajalla ei ollut mitään vaikutusta. Mihin kohtaan olisi pitänyt puhaltaa, kun putket näkyvät vain lattiasta noin puoli metriä ylöspäin, muuten ne ovat sisällä lattian alla rakenteissa ja siellähän se kylmä on.
Meni päiviä.
Ohjeiden mukaan jätimme kaikki hanat hieman tippumaan. Onneksi meillä on kaksi kylpyhuonetta, yläkerrassa on ns. vieraskylppäri, jota käytetään erittäin harvoin. Olisinko kerran käynyt siellä suihkussa.
Viime keväänä tein suuren päätöksen: en alkanut vaihtaa aikansa eläneiden laattojen tilalle uusia. Sen sijaan puhdistin kylppärin tosi huolellisesti ja ongelmakohtiin, nurkkiin ja seinien alareunoille laitoin lisää silikonia. Siedettävän näköiseksi sain kylppärin raikkaalla sisustuksella ja tekstiileillä.
Sitten tullaankin kauhukohtaan. Eilen huomasin ruokasalin lattialla lätäkön. Ensin luulin, että olen läikyttänyt kukkienkasteluvettä lattialle. Kun kumarruin pyyhkimään lattiaa, tipahti päähäni vesipisara katosta! Säikähdin perusteellisesti. Ensin luulin, että uusi vesikatto vuotaa. Miten vesi voisi tulla yläkerran katon läpi alakertaan? Ei tietenkään.
Mies ryntäsi yläkertaan ja löysi heti ongelman aiheuttajan: kylpyhuoneen, joka on suoraan lätäkön yläpuolella toisessa kerroksessa. Lattiaa ei ole kallistettu lainkaan, joten vedet jäävät lillumaan koko lattian mitalle kun käy suihkussa. Miten rikkinäinen lattian pitää olla, että tipat valuvat sen läpi alas ja löytävät vielä tiensä salin kattoon? Näkyvää rikkonaista kohtaa en löytänyt. Ehkä lattia vain suoltaa läpi.
Tippa pois, lattia kuivaksi ja saman tien suunnittelemaan kylpyhuoneremonttia, ja ei sovi unohtaa myöskään lattian ja katon kuivatusta, vaikka tippuminen loppuikin lyhyeen eikä katossa näy jälkeäkään vedestä. Huolestuttaa.
Toisaalta hyvä puoli asiassa on se, että nyt saan kerralla uuden kylppärin. En hurjimmissa painajaisunissanikaan olisi kokenut sitä, että laattalattia vuotaa.
Seuraavaksi en siirrykään vielä alakertaa laittamaan, vaan laitan (lue: ammattilainen laittaa) ensin yläkerran murheenkryynin kuntoon. Ihanaa valita laatat. Näette sitten miten homma kulkee.
Ja lopuksi: ihan itse osasin ilman putkimiestä lämmittää alakerran vesiputket jäästä. Putkimiestä odotimme kolme vuorokautta. Aamulla sitten päätin kokeilla vielä yhtä konstia: laitoin asuntovaunun pienen lämmittimen putkien lähelle (en tiennyt, olivatko oikeat putket). Illalla kokeilin hanaa. Sieltä alkoi tulla vettä. Soitto putkimiehelle. Hän oli unohtanut koko jutun, mutta oli huojentunut kuullessaan hyvän lopputuloksen. Säästyihän tuossa jonkin verran rahaa.
Yritin jotenkin pelastaa aikansa eläneen kylppärin ilmettä.
Kylppärin ovi.
Lattia näyttää ihan ehjältä. Jostakin vain se suolsi veden läpi.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.