torstai 10. maaliskuuta 2016

Ompelin taftiverhot ruokasalin ikkunoihin

Viime syksynä, kun voitin raha-arvalla muutaman satasen, lähdin kangaskauppaan ostoksille. Halusin ostaa rakastamaani taftikangasta ja myös ostin sitä yli 20 metriä. Salien ikkunat ovat korkeat. Kangasta menee pelkästään yhteen verhonpuolikkaaseen kolme metriä.

Ajattelin ompeluttaa ruokasalin verhot ammattilaisella. Asian vireillepano on kuitenkin jäänyt ja jäänyt. Kangasta olen roikottanut juhlasalin ikkunassa kuin malliksi.

Eilen aamulla sitten lähdin asioille kaupungille suureen kangasliikkeeseen. Sama ketju, josta ostin Itiksen liikkeestä kyseisen kankaan syksyllä. Kyselin, mitä tulisi maksamaan ompelu sellaisille verhoille, joissa olisi vanua välissä. Yhden verhon ompeluhinnaksi tulisi 60 euroa, joten kahteen ikkunaan ommellut verhot maksaisivat 240 euroa. Olin pyörtyä. Lähdin hiljaisena kaupasta. Olinpa taas hölmö. Kuvailin laveasti, millaisia verhoja tarkoitan ja olin jo tekemässä tilausta, kun kysyin hintaa. Sitten luikinkin tieheni. Myyjien säälivät katseet sävyttivät poistumistani.

Sisuunnuin. Ettenkö yksiä verhoja saa itsekin ommeltua! Kaivoin 10 vuotta naftaliinissa olleen ompelukoneeni esille. Niin oli muistista hävinnyt esim. puolaus, että piti nettiin mennä katsomaan, miten se toimii. Heti muistuikin mieleen.

Verhojen oikeiden mittojen ottaminen, saumojen tekeminen ja ompeleminen olivatkin aikamoista urakkaa. Sain kulutettua hommaan useita tunteja. Ompelin ja ompelin ja välillä silitin.

Suurimman virheen tein, kun ryhdyin ensitöikseni leikkaamaan liestymiä pois. Ohuen ohutta kangaskuitusilppua oli lopulta joka paikka täynnä. Imuri pitikin ottaa ompelukoneen viereen apuriksi.
Saumat aluksi harsin, mikä vei kohtuuttoman kauan aikaa. Kunnes muistin, miten äiti teki  - vai tekikö? Silitin saumat, ensin liestymäkohta, sen jälkeen käänsin sen piiloon. Ommellessani työnsin tursottamaan jääneitä liestymiä sauman sisään parsinneulalla.
Mikä tunne kun keksii oikotien!

Sellaiselle, joka usein ompelee, tarinani saattaa kuulostaa naurettavalta ja sitähän se onkin. Itsestäänselvyydet, kun ne tulevat ihan omassa päässä ratkaistuiksi, kuitenkin riemastuttavat.

Silitysrautakin piti säätää sopivalle, ettei vahingossa polta kallisarvoista kangasta. Kuitenkin raudan piti olla tarpeeksi kuuma silittääkseen jämäkät saumat. Ompelu sujui vaivatta, ainoastaan pari kertaa neula tamppasi ohutta kangasta koneen sisuksiin. Olikin aikamoinen taistelu nyhtää kangas koneen uumenista katkaisematta neulaa.

Iltamyöhällä kartanon isäntä sitten kiipesi tikkaille ja ripusti verhot. Minuahan jo huimaa tikkaiden ensimmäisellä askelmalla. Valmista tuli. Säästin kun itse tein.
Melkein unohtui kertoa, että nyt ymmärrän, miksi verhojen ompelu maksaa. Liikkeessä mietin melkein ääneen, miten ne voivat laskea verhojen ompelun vievän niin ja niin paljon aikaa. Muutama sauma kiinni ja silleen. Totuus on jälleen vallan toinen asia.

Ja mitä tulee verhojen muodikkuuteen tai trendikkyyteen, on ihan se ja sama. Vanhan kartanon antiikkihuonekaluilla sisustettuun ruokasaliin eivät vain modernit verhot sovi. Jos sopisivatkin, mukana sisustuksessa pitäisi silloin olla muutakin modernia, mutta meillä sitä ei ole.
                Tästä se lähtee. Kangasta on yli 20 metriä. Pätkipä se sopivan kokoisiksi paloiksi!
                                                Ruokasalin pöytä sopii myös ompelupöydäksi.
     Ensin tein turhaa työtä ensimmäisen verhon kanssa, kun harsin saumat, yhteensä noin 10 metriä.
                                              Lopulta silitin saumat ompelukuntoon.
                          Liestymät tyrkin parsinneulalla piiloon. Onkohan ompelus edes oikein päin?
                      Ensin leikkasin liestymät pois, mikä oli virhe. Kuitusilppu takertui joka paikkaan.
                                      Valmiit verhot paikallaan ruokasalin ikkunoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.

Antiikkipöydän öljyäminen

Saimme lahjoituksena suvulta Pertin isovanhempien talosta heille kuuluneen antiikkipöydän jostakin 1900-luvun alusta. Pöydän pinta oli pahoi...