sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Laattojen saumauksen uusiminen

Kunnostus tehty yhteistyössä Kiilto Oy:n kanssa.

Äidilläni oli tapana sanoa, että laiska se töitään luettelee. Sanonta pitää joskus paikkansa, mutta ei minun tapauksessani. Töiden luetteleminen kun kuuluu työni kuvaan. Blogin pitäjällä pitäisi olla aina uutta remonttitarinaa kehissä. Ja onhan sitä.

Perjantaina aloitin uusia yläkerran suihkuhuoneen laattojen saumoja. Ne olivat niin huonot, että pahaa teki. Sain kuulla, että vesieristys oli kunnossa, joten uskalsin ryhtyä pikaremonttiin. Säästyin tällä kertaa täydelliseltä lattian purkamiselta ja uuden tekemiseltä. Siihen olisikin pitänyt palkata ammattilainen.

Korostan, että kyseessä on pikaremontti, joka antaa hieman lisäaikaa lattian käytölle. Tarkoitus olisi laatoittaa suihkuhuoneen seinät ja lattia kokonaan uudelleen lähitulevaisuudessa nykyaikaisilla, makeilla laatoilla. Minun kuitenkin pitää saada kylpyhuone asialliseen kuntoon nopeasti, sillä yöpyjiä on tulossa yläkertaan jo kuukauden päästä.

Jos tilassa on lattialämmitys, se pitää ottaa pois päältä paria vuorokautta ennen työn saumaamisen aloittamista!

Rapsuttelen ja tasoittelin ensin laattojen välejä, jotta saisin uuden laastin paremmin tarttumaan. Oli varottava, ettei puukon terä yllä liian syvälle ja riko vesieristeitä. Pari milliä kuitenkin pois.
Nurkkien, saumaliitosten ja kynnyksen alla olevan vanhan silikonin rapsuttelin irti. Kaikki ei irronnut. Otin avuksi Kiillon Silikoninpoisto-tuotteen, jota sivelin vanhan silikonin päälle. Parinkymmenen minuutin päästä silikonin pystyi irrottamaan puutikulla.

Runsaan kolmen neliön kokoiseen suihkuhuoneeseen riittää Saumalaasti-nimistä tuotetta kilon purkki. Jos kyseessä olisi uusien laattojen saumaaminen, laastia tarvittaisiin enemmän. Sekoitin laastin kuohkeaksi "kermavaahdoksi" ja aloin uusia saumausta käyttäen apunani kumilastaa. (Lukekaa tarkkaan tuotteen käyttöohje!)

Kumilastalla vetelin laastia ristiin rastiin saumojen ja laattojen yli. Ennestään vaaleansinisten laattojen saumauslaastin väri oli ollut harmaa. Osassa lattiaa entinen saumaus oli moitteeton, mutta minun piti saumata kuitenkin koko lattia, sillä käytin valkoista saumalaastia. Joihinkin kohtiin riittikin pelkkä hipaisu. Toisaalta, mitä ohuemmin laastia on saumoissa, sitä helpommin se kuluu pois. Siksi tuo rapsuttele ennen saumaamista olisikin tehtävä huolellisesti.

Kun koko lattia oli saumattu, pyyhin enimpiä sotkuja laatoista kostealla sienellä. Autoin rönsyilevää laastia paikalleen pienellä puutikulla. Hieman myöhemmin pyyhin laattoja uudelleen nihkeällä rätillä.

Kaunista jälkeä tulikin. Suihkuttelin lattiaa seuraavan vuorokauden aikana kolme kertaa, ettei laasti kuivaisi liian nopeasti ja lohkeilisi irti. Seuraavaksi tulemme koko projektin vaativampaan ja mielestäni hankalimpaan osioon, nimittäin silikonin laittamiseen. Jestas sentään, kun osasikin olla hankala juttu. Olin tilannut valkoista silikonia, koska saumauskin oli valkoinen. Olisi pitänyt kuitenkin tilata suosiolla väritöntä silikonia, sillä vaaleansinistä seinälaattaa vasten valkoinen silikoni hyppää silmille, ellei se ole viivasuoraan ja hyvin tasaisisesti laitettu. En minä sitä kauniiksi saanut laitettua, en sitten millään. Kaikkeni kuitenkin yritin, ja tuhlasin siihen pitkän pätkän lauantaita ja osan myös tätä päivää. Nyt on sitten koko viikon kiroilut kiroiltu!

Mietin, että pitäisikö vielä täräyttää ja maalata nuo laatatkin valkoiseksi, niin valkoinen silikoni ei poukkaisi niin silmiin. Samalla pääsisin eroon vaaleansinisestä. (Silikonin käytössä on omat niksinsä, ota niistä selvää ennen kuin ryhdyt hommiin.)

Vanha suihkukokonaisuus tuli "nuohottua" samalla kun odottelin saumausten kuivumista. Olipa tuota piintynyttä saippuaa jokainen sopukka täynnä. Käytin sen poistamiseen etikkaa ja jotain keittiön rasvanpoistajaa sekä mikrokuituliinaa. Katselin myös uusien suihkukokonaisuuksien hintoja. Tekisi mieli hankkia uusi suihkusetti tässä samassa rytäkässä. Mutta voiko sen asentaa noihin samoihin jälkiin? Ei tietoa.
                              
 Vanha lattiakaivon kansi on kamala, mutta markkinoilta ei löydy yhtä suurta uutta. Aion maalata vielä kannen valkoiseksi. Saumauksen uusiminen onnistui, yllätys yllätys. Lattiakaivo näyttää kuvassa mustalta, mutta puhdas se on.
                                      En pidä laattojen väristä. Onko edessä vielä laattojen maalaus?
                            Silikonipyssy on aika hankala käsiteltävä. Silikonin levittämisessä on omat niksinsä.
                                           Kilo riittää hyvin runsaalle kolmelle neliölle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.

Antiikkipöydän öljyäminen

Saimme lahjoituksena suvulta Pertin isovanhempien talosta heille kuuluneen antiikkipöydän jostakin 1900-luvun alusta. Pöydän pinta oli pahoi...