Hieman sai odottaa, mutta sieltä ne nousivat: rucolat ja korianterit. Rucolan siemenet itivät nopeammin kuin korianterin, joka tuli viimeisenä. Siemenestä kasvattamisessa on puolensa. Sitä ikään kuin itse on yrttien mamma ja kasvun takana. Sopivasti vettä ja aurinkoa, mitä muutakaan osaisi.
Laitoin yli kuukausi sitten myös laventelit siemenet ruukkuun. Vieläkään ei ole yhtään alkua ilmestynyt, tuskin ilmestyykään enää.
Tänään hain torilta loput yrtit ja mieluisat vihannekset suoraan taimina. Ostin kahdenlaisia tomaatin taimia. Toisista pitäisi tulla suuria tomaatteja, toisista ihan pieniä mutta voimakkaan makuisia.
Lisäksi ostin mm. lehtisellerin, sitruunamelissan, rosmariinin ja kesäkurpitsan taimia, kutakin yhden.
Nyrhityn basilikan laitoin kasvamaan ruukkuun uuteen multaan. Saa nähdä, lähteekö leviämään.
Navetan kulmilla on aika ihanaa. Kuuma on heti, kun aurinko vähänkään suostuu paistamaan. Mietinkin äsken, että jospa muuttaisi kesäksi navettaan. Raivaisi vanhan karsinan, veisi sängyn ja sen ylle levittäisi valkoisen hyttysverkon. Kun tällaisia miettii, voitte päätellä, että näillä nurkilla asustaa melkoisen yrttihullu vanhan ajan ihminen.
"Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, miten onnellinen voikaan olla hän, joka täällä vaan saa aina asustaa aa aa..."
Minun maailmaani.
Omin käsin rakennettu yrttiruukkujen ja laatikoiden (lämpö)alusta.
Tänään istutetut, torilta ostetut taimet.
Kasvakaa ja pitäkää minut terveenä.
Siemenestä kasvattamaani rucolaa ja korianteria.
Maku on voimakas ja eksoottinen.
Työvälineet.
Omenapuut ovat kauneimmillaan.
Mahtaako taloa näkyä lainkaan?
..."

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Loukkaavat kommentit poistetaan.