Juttu tehty yhteistyössä Colornovan ja Kiillon kanssa. Iso kiitos neuvoista ja opastuksesta. Jutun lopussa vielä Colornovan tuotteet ja seikkaperäiset ohjeet. Ilman ohjeiden noudattamista jäljestä ei tule hyvää.
Alakerran vanhan, minikokoisen saunan ja pesutilan kunnostamisella halusin niille hieman jatkoaikaa. Kaikkia isoja remontteja ei voi kustannussyistä tehdä kerralla. Tarkoituksenahan on jatkaa kylpyhuonetta kodinhoitohuoneen puolelle. Tällä tavalla kylpyhuoneeseen saadaan myös ikkuna ja tilaa tassuammeelle.
Laajennus tarkoittaisi sitä, että nykyiset tilat puretaan perustuksille saakka. Seinät ja lattiat laatoitetaan uudelleen. Nyt ei kuitenkaan siihen ollut mahdollisuus, joten tein "vain" pientä meikkausta. Vaihdoin kylläkin myös pari laattaa saunan ja pesutilan välisen oven kummallekin puolelle alhaalle. Tein varmuuden vuoksi ennen laattojen uusimista uuden vesisulun (Kiilto), vaikka itse vesieristeet olivatkin ok. Kuivatin tilat hyvin ennen uusien laattojen muuraamista.
Silikonien repiminen ja uusien laittaminen oli mielestäni kaikkein haasteellisin asia koko remontissa. Käytin puukon lisäksi apuna silikoninpoistajaa (Kiilto). Uuden silikonin laittaminen oli jokseenkin kamalaa. Silikonia ei oikein mitenkään saa siististi, varsinkin jos käyttää (minä käytin) mustaa saniteettisilikonia (Kiilto). Jäätelötikulla sain kuitenkin silikonin jokseenkin siistin näköisesti.
Myös ahtaassa paikassa saunan lauteiden alla työskentely teki kipeää. Olen jo aikaisemmissa blogeissa kertonut saunan lauteiden, seinien, katon ja lattian käsittelystä, joten en toista sitä enää. Voit palata blogeissa taaksepäin ja lukea yksityiskohtaisemman selostuksen sieltä.
Työ oli monivaiheista. En suosittele fuskaamaan missään tekovaiheessa. Aikaa kuluu sen verran kun kuluu. Turha sitä on tuskailla. Etenkin alkuvalmistelut ja -käsittelyt pitää tehdä huolella. Muuten maalit ja saunasävyt eivät tartu!
Malttia, malttia - sitä hoin itselleni. Olen luonteeltani ehkä liian hätäinen ja eteenpäin menevä tällaiseen hommaan, mutta tulihan lopulta valmista. Pientä saunaa ei saa valkoisella isommaksi, joten käytin mustaa lauteisiin, seiniin, kattoon ja lattiaan. Vain suihkutilan seinät jätin valkoisiksi. Lattian maalasin.
Suihkutilan ja kodinhoitohuoneen välisen oven maalasin suihkutilan puolelta vedenkestävällä maalilla. Toisen puolen jätin puulle, jonka käsittelin uuden näköiseksi pellavaöljyllä.
Periaatteena tässä kartanon kunnostamisessa on se, ettei sellaista uusita, mikä vielä toimii. Siksi esim. lattiakaivon ritilät ja suihkut jätetään paikalleen puhdistuksen jälkeen. Niin, maalasinhan myös lämpöpatterit Radiator lämpöpatterispraylla. Siitä saisi ihan oman bloginsa...
Näillä valmistajien tuotteilla ja ohjeilla homma hoitui:
- V33 Kaakelimaali lattialle mustanharmaa
- V33 esikäsittely kaakelilattioille
- V33 Kalustemaali valkoinen
- Liberon Sauna Sävy musta
- Liberon Sauna Suojaöljy
- Nitor Maalarinpesu, lattia pestään tällä aineella ennen esikäsittelyä, lisäksi tämä aine sopii myös paneeleiden esikäsittelyyn
- Nitor Pesukinnas, tällä kankaalla pyyhitään maalarinpesu pois
- Plastikote patterimaali valkoinen satiini
- Mäster Kulmasivellin lyhyt pro soft, saunasävyn levittämiseen sekä lattiamaalin levittämiseen nurkissa tms.
- Mäster Lakkasivellin soft pro, sopii Saunasävyn levittämiseen sekä lattiamaalin levittämiseen nurkissa tms.
- Mäster Lakkasivellin light, Liberon suojaöljyn levittämiseen
- Mäster Talomaalisivellin, sopii Saunasävyn levittämiseen
- Mäster Tela Micron, sopii kaakelimaalin levittämiseen
- Mäster minitelavarsi Ergo
- Konkret maalauskäsine
Vaikka saunan paneelit ja lauteet ovat käsittelemättömiä, suositellaan
hiomaan puun pinta kevyesti ennen sävyttämistä.
Tarkat ohjeet löytyvät purkin kyljestä tai http://liberon.fi/sauna-savy/.
On hyvä muistaa, että saunan lauteet kuuluu öljytä sävyn
levittämisen jälkeen, ohjeet löytyvät myös purkista tai
http://liberon.fi/sauna-suojaoljy/.
Kaakelimaalissa oleellisinta on esikäsittely.
Lattialämmitystä alennetaan ennen maalausta. Paras lämpö pinnassa on15-20 asteen välillä. Lämpötilan voi nostaa takaisin heti kun maali on kuivunut (n. 12h).
Maali ei tartu silikoniin, joten se kannattaa poistaa ennen maalausta ja
asettaa uusi tilalle, kunnes maali on täysin kuivunut.
Suihkun käyttöä ei suositella 2-3 päivään maalauksesta. Maali
kovettuu n. 2 viikkoa lopulliseen kovuuteen, joten sen aikana on syytä noudattaa hieman
varovaisuutta pinnan suhteen.
Teippiä ei myöskään pidä asettaa juuri maalattuun pintaan, liimat
reagoivat maalien kanssa niin, että teippiä poistaessa maali voi tarttua liimaan.
Jos seiniä tms. suojaa teipillä (alueita johon ei haluta maalia), teippi
pitää poistaa heti kun maali on pinta kuiva (n. 30min-1h).
Tällöin teippiin tullut maali ei kerkeä kovettumaan, jolloin maali ei
lähde mukaan.
Työvälineet pestään vedellä, öljyllä käsitelty sivellin pestään
vedellä ja saippualla.

Näkymä saunan puolelta. Istun lauteilla kuvaa ottaessani.
Voihan sitä aina väittää, että epätasainen jälki on tarkoituksella tehty.
Vaikka puulämmitteinen pihasauna kiehtoo, taidanpa lämmittää tänään uudistetun pikkusaunan.
Kodinhoitohuone laajentunee lähivuosien aikana ikkunalliseksi kylpyhuoneeksi.
Puuovi on toiselta puolelta valkoinen, toiselta puunvärinen.
Saunarekvisiittaa.

Hiljaa hyvä tulee. Taas yksi kohde valmiina. Olet ahkera.
VastaaPoistaKiitos Tuula. Nyt jo portaiden kimpussa. Jaksamisraja tuli vastaan ja lopetin. Portaatkin olleet "teon alla" jo vajaa kolme kuukautta. Pysäytän homman aina jos tulee eteen välttämätöntä.
VastaaPoista